Trumpin tullit ovat vain pintapärinää kiehuvassa kauppapoliittisessa keitossa

Suomessakin näkyvästi esillä olleet ”Trumpin tullit” ovat vain pikkurikka isossa ja parhaillaan kiehuvassa kauppapoliittisessa keitossa. Ulkopoliittinen instituutti julkaisi sopivasti aihealuetta koskevan katsauksen (FIIA Briefing paper 236/2018 ”EU:n kauppapolitiikka koetuksella – kompastuuko unioni omiin jalkoihinsa”). Vaikka EU käy lukemattomia kauppaneuvotteluja ympäri maailmaa, unionin alueella ovat vahvistuneet avointa kaupankäyntiä vastustavat voimat. Aihe...

3.4.2018
Suomessakin näkyvästi esillä olleet ”Trumpin tullit” ovat vain pikkurikka isossa ja parhaillaan kiehuvassa kauppapoliittisessa keitossa. Ulkopoliittinen instituutti julkaisi sopivasti aihealuetta koskevan katsauksen (FIIA Briefing paper 236/2018 ”EU:n kauppapolitiikka koetuksella – kompastuuko unioni omiin jalkoihinsa”).

Vaikka EU käy lukemattomia kauppaneuvotteluja ympäri maailmaa, unionin alueella ovat vahvistuneet avointa kaupankäyntiä vastustavat voimat. Aihe herättää enemmän mielenkiintoa kuin koskaan aikaisemmin, mutta julkista keskustelua ovat ajoittain hallinneet esimerkiksi kloorikanojen ja julkisten palvelujen vaarantumisen uhkakuvat. Tulevan maailmantalouden todennäköinen ykkösmahti Kiina pitää kauniita puheita vapaakaupan puolesta. Sen omat markkinat ovat kuitenkin suljettuja ja kilpailua vääristävät tuet mittavia.

Katsauksen kirjoittaja Saila Turtiainen antaa kelpo kuvan siitä ristiaallokosta, jossa ala seilaa. Jokainen myrsky ja aaltokin heijastuu suoraan työpaikkoihin ja kuluttajien asemaan. Hän huomauttaa, että yksittäisen kauppasopimuksen vaikutus taloudelle ei ole suuri, mutta yhteisvaikutus on jo merkittävä.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen viimevuotinen selvitys (Economic impacts of the EU-Canada Agreement in Finland, 2017) kertoikin, että jo toteutuneiden alueellisten kauppasopimusten on havaittu kasvattaneen kahdenvälisiä kauppavirtoja keskimäärin 40 prosentilla. Sama selvitys totesi, että koulutustaustan mukaan jaoteltuna korkeakoulutetut työntekijät tuottivat noin 40 prosenttia Suomen viennin kotimaisesta arvonlisäyksestä. Kauppapolitiikka koskeekin mitä suurimmassa määrin suomalaisten korkeakoulutettujen työllistymistä.

Turtiainen on nostanut esiin myös EU-alueen omia vaikeita pyhiä lehmiä. EU eli etenkin sen jäsenvaltiot ovat haluttomia tekemään muutoksia omaan lainsäädäntöönsä kauppasopimusten vuoksi. Mutta se vaatii niitä kauppasopimuskumppaneiltaan. Tämä on sinänsä ymmärrettävää esimerkiksi unionin ja jonkin kehitysmaan välillä. Silti EU:n ja USA:n välisten TTIP-neuvotteluiden aikana sai käsityksen, että kaikki hyvä lainsäädäntö on unionissa ja paha taas Yhdysvalloissa.

Maataloustuotteiden vientiä halutaan lisätä, mutta omien markkinoidemme muutos ”kilpistyy kykyyn avata kilpailua maataloussektorilla”. On vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi Tunisiasta tuotavia polkupyöriä rankaistaan lisätulleilla (Verkkouutiset 16.3.2018) eli estetään maan taloutta ja työllisyyttä kehittymästä. Samalla unioni lähettää sinne tukirahoja hillitsemään muuttopainetta.

Turtiaisen huolella laaditun kirjoituksen muutama näkökohta vaatii kuitenkin jatkokommentointia.

Hän esittää, että kaupan sekä toisaalta uusien, työelämän kaltaisten, asioiden yhdistäminen ”vaikeuttaa entisestään neuvotteluita ja karkottaa maita neuvottelupöydästä”. Varmin tapa vaikeuttaa kauppaneuvotteluita olisi poistaa kyseiset ”uudet asiat”. Sen jälkeen yhtäkään kauppasopimusta ei nimittäin hyväksyttäisi esimerkiksi Euroopan parlamentissa eikä kansalaiskentällä. Jos kerran kyseiset uudet asiat karkottavat muut maat neuvotteluista, mitenköhän EU voi käydä niitä parhaillaan ennätyksellisen monia?

Hän toteaa myös, että EU:n kasvaneen vaatimuslistan vuoksi yritykset eivät saa yhtä paljon helpotuksia sopimuskumppanien markkinoilla kuin ennen. Tämä on varmasti totta jossain tilanteissa, mutta silti on aina katsottava kolikon toinen puoli.

Unioni on julistanut osana ”kasvanutta vaatimuslistaa”, ettei kauppasopimuksia synny Pariisin ilmastosopimusta allekirjoittamattomien maiden kanssa. Kyse ei ole yksinomaan maapallon pelastusharjoituksesta. Esimerkiksi ilmasto- tai keskeiset työelämän ILO-sopimukset laiminlyönyt maa on maailmantalouden vapaamatkustaja, joka vääristää kilpailua ja vie työpaikkoja kauppakumppaneiltaan. Ilman ”kasvanutta vaatimuslistaa” EU-alueen yritykset joutuisivat vahvemmin vääristyneeseen kilpailutilanteeseen ja menettäisivät markkinoita.

Kirjoituksessa esitetään johtopäätös, että EU:n pyrkimys edistää kauppasopimusten kautta muita politiikkatavoitteita tekee siitä vaikean neuvottelukumppanin ja vähemmän varteenotettavan kuin Kiinan. Varmasti näin on, kun ostopäätökset tekee jonkin maan diktaattori. Väite sisältää ajatuksen, että ainoastaan EU olisi ajamassa muitakin kuin taloudellisia arvoja edistävää linjaa. Muun muassa äskettäin päättyneissä Tyynen valtameren valtioiden kauppaneuvotteluissa muut politiikan tavoitteet olivat vähintään yhtä näkyviä kuin EU:n käymissä neuvotteluissa.

Yhdessäkään näissä asiassa ei voi väittää kirjoittajan olevan aivan väärässä. Hän on kuitenkin tuonut kyseisistä moniulotteisista kysymyksistä esiin lähinnä vain yhden kulman. Tässä kohdin muuten vankan analyyttinen kirjoitus kutistuu yhden suunnan lobbauspaperiksi.

Lopuksi on todettava, että kun Donald Trump puhalsi kauppasotatorveen, Yhdysvaltojen ay-keskusjärjestö asettui välittömästi hänen taakseen. Maailman työntekijäjärjestöjen kentällä pohjoismaat edustavat toista ääripäätä eli ovat kovin kauppamyönteisiä, vaikka haluavat korjata nykyisen kauppapolitiikan varsin puutteellista kestävyyttä. Tosiasiassa pohjoismaiden työntekijäjärjestöt suhtautuvat avoimeen globaalitalouteen paljon myönteisemmin kuin moni Etelä- ja Keski-Euroopan elinkeinoelämän järjestö.

Markus Penttinen
kansainvälisten asioiden päällikkö

Lue lisää aiheesta