Suomen tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien kasvattaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta lienee jo niin yleisesti hyväksytty tavoite, että sen sisältyminen seuraavan hallituksen ohjelmaan ei pahemmin yllättäisi. Miten suuria vuotuisia lisäpanostuksia tuon tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi ja keneltä? Siitä ei ole julkisuudessa kovin paljon keskusteltu tai laskelmia esitetty. Esitän siis oman laskelmani.
Itse asiassa vuosina 2009–2011 Suomi oli jo hyvin lähellä tuota tavoitetta. Tutkimus- ja kehitysinvestoinnit olivat silloin keskimäärin noin 7 miljardia euroa vuodessa ja noin 3,7 prosenttia bruttokansantuotteen arvoon suhteutettuna. Sen jälkeen panostukset ovat pienentyneet sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Vuonna 2018 niiden ennakoidaan olleen kymmenesosan pienemmät eli 6,3 miljardia euroa ja 2,7 prosenttia bruttokansantuotteen arvoon suhteutettuna.
Tilastokeskuksen Tutkimus- ja kehittämistoiminta -tilasto kertoo, että valtaosa T&K-investoinneista on yritysten panostuksia. Viime vuosina yritysten osuus on ollut vajaat kaksi kolmasosaa, kun se hyvinä aikoina oli parhaimmillaan jopa yli 70 prosenttia. Julkisen sektorin ja voittoa tavoittelemattomien yritysten osuus on puolestaan viime vuosina ollut 9 prosentin ja korkeakoulujen 25 prosentin paikkeilla. Näiden tilastolukujen valossa on päivänselvää, että TKI-investointien BKT-suhde ei nouse ilman merkittäviä yrityssektorin panostuksia.
Paljonko investointien sitten pitäisi kasvaa? Oletetaan kolme asiaa. Ensimmäiseksi, bruttokansantuotteen arvo kasvaa vuoteen 2023 valtiovarainministeriön ennusteen mukaan ja sen jälkeen 2,7 prosenttia vuodessa (siten, että talous kasvaa reaalisesti 1,2 prosenttia ja hinnat kohoavat 1,5 prosenttia). Toiseksi, yritysten osuus TKI-investoinneista asettuu 68 prosenttiin sekä julkisen sektorin ja korkeakoulujen yhteenlaskettu osuus 32 prosenttiin. Kolmanneksi, TKI-investoinnit kasvavat vakiovauhtia vuoteen 2027 saakka.
Näillä oletuksilla saadaan sellainen tulos, että yritysten TKI-investointien pitäisi hieman enemmän kuin kaksinkertaistua vuoden 2017 tasosta. Sen lisäksi julkisen sektorin ja korkeakoulujen panostusten pitäisi kasvaa runsaat 80 prosenttia, jotta 4 prosentin BKT-osuus saavutettaisiin.
Millaisista rahasummista on kyse? Yritysten TKI-investointeihin vaadittaisiin 350–575 miljoonan euron lisäys jokaikinen vuosi. Julkisen sektorin ja korkeakoulujen yhteenlasketut lisäpanostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen olisivat ensi vuodesta lähtien pääasiassa 160 miljoonan ja 270 miljoonan euron välillä vuosittain. TKI-panostuksia kohdennettaisiin erityisesti elinkeinorakenteen laajentamista ja uudistamista tukeviin kohteisiin sekä ilmastonmuutoksen hallintaan ja sopeutumiseen liittyviin ratkaisuihin. Yrityksille suunnattuja innovaatiotukia pitää lisätä ja korkeakoulujen rahoitusta parantaa.
Yritysten TKI-panostukset ovat parina viime vuonna kohonneet vain vajaat 130 miljoonaa euroa vuodessa. Sitä ennen ne pienentyivät useana vuotena peräkkäin. Panostusten merkittävä kasvattaminen vaatisi yrityksiltä valtavaa käyttäytymisen muutosta. On vaikea nähdä, että sellainen muutos voisi tapahtua itsestään. Paremminkin investointien vauhdittaminen edellyttää uudelta hallitukselta kirkkaita talouspolitiikan linjauksia, jotka ulottuvat kahdelle hallituskaudelle. Niillä pitäisi vakuuttaa yritykset siitä, että tutkimukseen ja osaamiseen kannattaa panostaa ja liiketoimintaa kasvattaa erityisesti juuri Suomessa.
Yritykset kaipaavat toimintaympäristön ennustettavuutta pidemmäksi aikaa. Hallituksen pitää kertoa, miten työllisyysaste nostetaan 75 prosenttiin ja sen yli. Yritysten on tiedettävä, miten panostetaan koulutukseen ja osaamiseen. Tärkeää on myös tieto, miten edistetään työperäistä maahanmuuttoa. Sen ohella tarvitaan pidemmän aikavälin veroratkaisuja, joilla kannustetaan työn tekemistä ja yrittämistä.
Haaste on valtava, mutta niin ovat epäilemättä palkinnotkin. Suurempi ja osaavampi työpanos yhdistettynä tuottavuusloikkaan nostaisivat Suomen talouden kasvupotentiaalin uudelle korkeammalle tasolle. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen olisi helpompaa kestävyysvajeen hellittäessä.
Pasi Sorjonen
pääekonomisti
Lisätietoja:
