Yhteisöllisyys on ammattiliittojen vahvuus

Ammatillinen järjestäytyminen herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Edunvalvonnan ja työmarkkinapolitiikan ohella meidän tulisi puhua enemmän ammattiliittojen parhaista puolista: yhteisöllisyydestä ja verkostoista.

25.3.2019

Järjestäytymisestä ja järjestäytymisen eduista viestiminen ei aina ole yksinkertaista. On osattava nähdä jäsenistön ja potentiaalisten jäsenten monimuotoisuus arvojen, elämäntilanteen ja esimerkiksi iän suhteen. Yleisin yhteinen nimittäjä on usein tutkinto tai ammatti. Keskeistä olisikin kehittää ammatillista järjestäytymistä edistävää markkinointia suuntaan, jossa jäsenyys olisi luonnollinen osa tutkinto- tai ammattinimikettä.

Ammattiliiton jäsenyys ei saa tuntua pakolliselta, valinnan on oltava vapaa. Yhteisö, verkosto ja ryhmiin kuuluminen ovat niitä myönteisiä tekijöitä, jotka jäävät usein ammatillisen järjestäytymisen markkinoinnissa piiloon. Ammattiliittojen tulisi entistä enemmän nostaa markkinoinnissaan esille samanhenkisten ihmisten kohtaamisia, verkostoitumista ja hyvää tunnelmaa. Ammattiliiton ei pitäisi tuntua kaukaiselta edunvalvontajärjestöltä, vaan helposti lähestyttävältä ja läheiseltä ryhmältä, jota yhdistää ammatti tai tutkinto ja joka huolehtii ja välittää toisistaan. Yhteisön toiminta ja ilmapiiri kannustavat uusia jäseniä tulemaan toimintaan mukaan.

Akavan opiskelijoiden jäsenmäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna 1 634:llä uudella jäsenellä. Me Akavan opiskelijoissa tiedämme, että opiskeluaika on elämän parasta aikaa. Opiskelijayhteisö on tiivis, välittävä ja kannustava. Opiskelija-aika ei kestä ikuisesti, mutta tutkinto pysyy myös opiskeluajan jälkeen. Kun opiskelijayhteisö hajoa valmistuneen ympäriltä, moni jää ilman yhteisöä. Tämän yhteisöön ja ryhmään kuulumisen tarpeen voi ammattiliitto täyttää.

Matti Aho
Akavan opiskelijoiden opiskelijaneuvoston jäsen