Täydentävä lausuntopyyntö ILO:n pakollista työtä koskevaan sopimukseen liittyvä pöytäkirja P029

P29 Pakollista työtä koskevaan sopimukseen (nro 29, 1930) liittyvä pöytäkirja

Suomessa kansalliset käytännöt ja toimenpiteet pakkotyön poistamiseksi ovat olleet viime vuosina toimenpideohjelman kohteena. Pääministeri Sanna Marinin hallitus sopi ihmiskaupan vastaisen toimintaohjelman valmistelusta. Suomi torjuu ihmiskauppaa -toimintaohjelma hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 6.5.2021, ja sen toimeenpanokausi ulotettiin vuoden 2023 loppuun. Se perustui viiteen strategiseen tavoitteeseen ja 55 toimenpiteeseen. Ohjelmalla pyrittiin edistämään ihmiskaupan ilmituloa, parantamaan uhrien asemaa ja tehostamaan rikosvastuun toteutumista. Ohjelmalla myös pyrittiin vahvistamaan ihmiskaupan vastaisen työn valtavirtaistamista osaksi laajempaa valtioneuvoston toimintaa sekä tiivistämään yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Laajasta toimeenpano-ohjelmasta ja useasta toimenpiteen toteuttamisesta huolimatta pakkotyön kitkemisessä Suomessa on edelleen runsaasti tehtävää ja puutteita sekä lainsäädännön että käytännön tasolla. Työntekijöiden hyväksikäyttöä ilmenee Suomessa aina vakavista ihmiskaupan tunnusmerkit täyttävistä työvoiman hyväksikäytöistä ja kiskonnantapaisista työsyrjinnän muodoista työntekijöiden alipalkkaukseen. Leimaavaa näissä vakavuusasteeltaan erilaisissa tapauksissa on työnantajan taloudellisen hyödyn tavoittelu työntekijän kustannuksella.

Rikosuhripäivystyksen (RIKU) (Victim Support Finland) asiakkaiden kertoman mukaan ja eri työnantajayritysten määrän perusteella vaikuttaa, että joillain aloilla (esim. siivous, tietyt ravintolat, rakennusala, maatalous/kausityö) hyväksikäyttö on yleistä ja paikoin vallitseva käytäntö. Työperäisen hyväksikäytön uhrit ovat pääosin ulkomaalaisia, joilla on usein heikko suomen- ja englanninkielentaito. Ulkomaalaistaustaiset työntekijät ovat yleisimmin tulleet Suomeen työntekijän oleskeluluvalla tai turvapaikanhakijana, mutta jonkin verran on myös niin kutsuttuja paperittomia henkilöitä, joilla ei ole oikeutta oleskella Suomessa.

Rikosuhripäivystyksen asiakkaat, eli mm. työperäisen hyväksikäytön uhrit, ovat tavallisesti joutuneet maksamaan suuria kynnysrahoja työpaikasta ja/tai oleskelulupajärjestelyistä tai heidät on esimerkiksi erehdytetty kevytyrittäjiksi. Heillä on harvoin tietoa oikeuksistaan työntekijänä Suomessa tai mahdollisuuksistaan irtaantua tilanteesta. Rikosuhripäivystyksen asiakkaiden kohdalla on myös piilotettua hyväksikäyttöä siten, että työaika merkitään työaikakirjanpitoon todellista lyhyemmäksi, tai sitä ei seurata ollenkaan. On myös tilanteita, joissa palkat maksetaan työntekijän pankkitilille, mutta työntekijä joutuu palauttamaan rahat työnantajalle. Tyypillistä hyväksikäyttötilanteissa on myös, että hyväksikäytön uhri ei uskalla ilmoittaa tilanteesta viranomaisille tai edes ammattiliittoon, koska pelkää esimerkiksi oman tai perheenjäsentensä oleskeluluvan tai oleskeluluvan saamisen mahdollisuuden menettämistä, toimeentulonsa menettämistä ja vaikeuksia työllistyä uudelleen. Myös pelko kotimaassa tapahtuvasta kostosta ja poissulkemisesta yhteisöstä nostaa ilmoittamisen kynnystä.

Ihmiskaupan ja sen lähirikosten, esimerkiksi kiskonnantapaisen työsyrjinnän, tutkinnassa on haasteita ja ongelma on rakenteellinen. Haasteita on muun ohella esimerkiksi tapausten tutkintojen pitkä kesto ja rikosten tunnusmerkistön tulkitseminen. Syrjintä rikoksen nimikkeenä soveltuu huonosti tilanteisiin, joissa osalle ulkomaalaisista maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka ja osalle ei. Käytännössä liian pienen palkan maksaminen tulkitaan välillä pelkäksi palkkariidaksi, jota ei edes tutkita rikoksena. Resurssien ja rikostunnusmerkistöihin perehtymisen lisäksi joissakin tapauksissa ongelmana ovat myös asenteet. Näitä rikoksia ei aina pidetä tärkeinä, vaan esimerkiksi oleskeluongelmia saatetaan automaattisesti pitää uskottavuutta heikentävänä tekijänä. Systemaattiset toimintamallit eivät tule ilmi, kun ilmoituksia käsitellään erikseen eikä selvitetä, miten laajaa työnantajan toiminta on. Lisäksi työsuojeluviranomaisen keinot puuttua työntekijöiden hyväksikäyttöön ovat edelleen erittäin rajalliset. Vaikka viranomaisten toimintaedellytyksiin on pyritty tekemään pieniä parannuksia, näyttää edelleen siltä, että keinot puuttua työntekijöiden hyväksikäyttöön perustuvaan liiketoimintamallin jatkamiseen Suomessa ovat riittämättömät.

Palkansaajakeskusjärjestöt katsovat lisäksi, että pakkotyön uhreilla tulisi olla nykyistä parempia oikeusturvakeinoja, jotka antavat parempaa suojaa pakkotyötä vastaan. Muun muassa työrikosten vanhentumisaikojen tulisi olla nykyistä pidempiä ja työrikosten rangaistavuutta tulisi kiristää. Rikosten tutkinta on osoittautunut vaikeaksi ja vaarana on, että ne ehtivät vanhentua ennen kuin ne päätyvät tuomioistuimen käsiteltäväksi. Hyväksikäyttötapaukset tulevat työsuojeluviranomaisen ja poliisin tietoon usein vasta työskentelyn päätyttyä, jolloin tutkinnalle jää vähän aikaa. Syynä ilmoitusten viivästymiseen ovat kielitaidon puute, tietämättömyys lainsäädännöstä ja auttamisjärjestelmistä, pelko työnantajan kostotoimenpiteistä sekä työntekomaassa että lähtömaassa oleviin perheenjäseniin mahdollisesti kohdistuvat toimet. Työntekijät eivät uskalla kertoa työsuhteen aikana epäkohdista, koska he pelkäävät työpaikan menetystä ja maasta karkotusta.

Palkansaajakeskusjärjestöt katsovat, että lainsäädäntö ei ole asianmukaisella tasolla työvoiman hyväksikäyttöä koskevissa tilanteissa. Rikoslain 47 luvun työsyrjintää ja kiskonnantapaista työsyrjintää koskevien rikosten maksimirangaistukset ovat lievempiä kuin rikoslain 36 luvussa säädettyjen kiskonnan ja törkeän kiskonnan rangaistukset, mistä seuraa, että myös vanhentumisajat ovat lyhyemmät. Lisäksi selvitysten perusteella on osoitettu, että työrikoksissa rangaistuskäytäntö on lievää. Hyväksikäyttötapauksissa työrikosten rangaistusasteikon koventamisella saatava hyöty olisi oletetun yleisestävyyden ohella myös syyteoikeuden vanhentumisen pidentymisessä. Myös hyväksikäytön uhrien oikeusapu ja tulkkauspalvelut ovat riittämättömiä.

Lisäksi työvoiman hyväksikäyttöön syyllistyneisiin työnantajiin kohdistuvat rangaistukset, mukaan lukien mahdolliset liiketoimintakiellot, ovat nykyisin tehottomia, eivätkä tosiasiassa estä työnantajia jatkamasta hyväksikäyttöön perustuvaa liiketoimintaansa ja taloudellisen voiton tavoittelua.

Paula Ilveskivi, lakimies, SAK

Miia Kannisto, johtava asiantuntija, Akava

Ville Kirvesniemi, juristi, STTK