Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO haluaa joustoa ruokatauon järjestämiseen – SOTE-neuvottelut jatkuivat 4.2.

SOTE-sopimuksen osapuolet jatkoivat neuvottelutavoitteiden läpikäyntiä perjantaina 4. helmikuuta. Esillä oli muun muassa paikallisten sopimusten kohtalo hyvinvointialueille siirryttäessä.

8.2.2022

Työaikaryhmä jatkaa työaikamääräyksiä koskevien tavoitteiden käsittelyä. JUKOn päämääränä on saada joustoja erityisesti ruokatauon järjestämiseen.

JUKOn neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen kertoo asiaan tarvittavan parannusta, sillä ruokataukojen järjestelyissä on paikallisesti paljon erimielisyyksiä.

– Yleis- ja toimistotyöajalla tehtävässä työssä päivittäinen lepoaika, eli 30 minuutin ruokatauko, on työntekijän omaa aikaa. Silti työnantaja saattaa sinäkin aikana velvoittaa hoitamaan työasioita tai seuraamaan työpuhelinta. Tämä pidentää työntekijän työhön sidottua aikaa.

Sen sijaan jaksotyössä on käytössä joutuisa ruokailu työajalla. Ruokailu kestää enintään 15–20 minuuttia, eikä se pidennä työhön sidottua aikaa.

– Tavoitteemme on, että työntekijät voivat kaikissa työaikamuodoissa valita halutessaan joutuisan ruokailun. Tämä edistää työntekijöiden työhyvinvointia, jaksamista ja palvelutuotannon tuloksellisuutta. Muutos ei myöskään lisää työantajan kustannuksia vaan pikemminkin päinvastoin, Jouni Vattulainen korostaa.

Seuraava SOTE-sopimuksen neuvottelupäivä on 10. helmikuuta.

Kerromme SOTE-sopimuksen neuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #sotesopimus. Opiskelijoille ja nuorille erityisesti suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Lue lisää aiheesta