Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Kunta-ala kokoontui torstaina – ilman palkkaohjelmaa ratkaisua ei tule

Kunta-alan neuvotteluosapuolet kokoontuivat valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan luona torstaina 7. huhtikuuta.

7.4.2022

Piekkala oli aiemmin viikolla käynyt kunkin osapuolen kanssa kahdenkeskiset keskustelut, ja torstain tilaisuudessa hän tiivisti osapuolten näkemykset.

Tapaamisessa käsiteltiin muun muassa palkkaohjelmaa. Kaikille osapuolille on selvää, että ilman palkkaohjelmaa työkiistaan ei ole tulossa ratkaisua.

Sovittelija esittää sovittelulautakunnan asettamista

Torstaina aamupäivällä valtakunnansovittelija esitti työ- ja elinkeinoministeriölle sovittelulautakunnan asettamista kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi.

Lautakunta päättää itse, milloin se kokoontuu ja järjestäytyy. Lautakunnan sihteerinä toimii valtakunnansovittelija.

Torstain puoleenpäivään mennessä lautakuntaa ei ollut vielä asetettu. JUKO odottaa asiasta lisätietoja.

Lähetämme sovittelusta mahdollisuuksien mukaan julkista tilannetietoa luottamusmiehille ja liitoille.

#neuvotellen2022 Twitterissä ja Facebookissa

Kuntasektorilla sopimuksista neuvottelevat palkansaajien pääsopijajärjestöt JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty) ja Sote ry (Super, Tehy, SPAL) yhdessä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kerromme kuntasektorin sopimusneuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Lue lisää aiheesta