Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Palkkaohjelmalle on lukuisia perusteita – tänään aiheena sovittelussa

Kunta-alan sovittelussa oli keskiviikon teemana palkkaohjelma. JUKO tavoittelee monivuotisella ohjelmalla palkkojen jälkeenjääneisyyden korjausta, ansiokehityksen turvaamista sekä työn veto- ja pitovoiman parantamista. Kestoksi JUKO esittää neljästä kuuteen vuotta.

24.3.2022

JUKOn palkkaohjelmatavoitetta voidaan tarkemmin luonnehtia kuntien ja hyvinvointialueiden ansiokehitys- ja saatavuusohjelmaksi. Sille JUKO on esittänyt neuvotteluissa nämä perustelut:

  • varmistaa kuntien ja hyvinvointialueiden mahdollisuudet pätevän henkilöstön pitoon ja rekrytointiin
  • parantaa palvelujen vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta
  • varmistaa, että tehtäväkohtainen vähimmäispalkka vastaa tehtävän edellyttämää koulutusta sekä työn ja työolojen vaativuutta
  • korkeakoulututkintoa edellyttävien tehtävien vähimmäispalkkoja tulisi korottaa asteittain vähintään 3.000 euroon kuukaudessa, ja palkkaohjelma ohjaa myös tähän päämäärään
  • varmistaa, että ansiokehitys ei jää jälkeen yleisistä työmarkkinoista, sekä kompensoida palkkaliukumien vähäisyyttä ja kannustaa paikallisten palkkausjärjestelmien kehittämiseen
  • vähentää segregoitumisesta eli eriytymisestä aiheutuvia haittoja suhteessa yleisiin työmarkkinoihin ja parantaa sukupuolten välistä tasa-arvoa
  • kaventaa vastaavan koulutustason edellyttämien tehtävien välisiä palkkaeroja suhteessa yleisiin työmarkkinoihin
  • kannustaa kouluttautumaan ja syventämään osaamista läpi työuran

Kohdennuksia sopimusaloittain

JUKOn esityksen mukaan palkkaohjelman toteutus sitoisi osapuolia voimassaoloaikanaan virka- ja työehtosopimuskausien päättymisten jälkeenkin. Ohjelma koskisi kaikkia kunta-alan sopimuksia: KVTES, OVTES, LS, TS ja SOTE-sopimus.

Kunta-alan pääryhmän alaisuudessa palkkaohjelmasta sovittaisiin kustannusraami, jonka pohjalta sopimusalat kohdentaisivat siihen varattua rahaa. Tässä otettaisiin huomioon:

  • sopimusalakohtaiset erityispiirteet
  • tehtävien kelpoisuusehdot ja niissä tapahtuneet muutokset, jotka käytännössä ovat lisänneet tehtävien vaativuutta
  • johtamis- ja esimiestehtävien vaativuus suhteessa johdettavien/alaisten tehtävien vaativuuteen
  • palkkahinnoittelun ulkopuolisten palkkauksen suhde verrokkiryhmien palkkaukseen

Sama teema jatkuu torstaina 24. maaliskuuta

Seuraava sovittelutapaaminen on huomenna torstaina ja teemana jälleen palkkaohjelmat. Lähetämme mahdollisuuksien mukaan sovittelusta julkista tilannetietoa luottamusmiehille ja liitoille.

#neuvotellen2022 Twitterissä ja Facebookissa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kerromme kuntasektorin sopimusneuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 23.3.2022.

Lue lisää aiheesta

Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.