Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO: Yliopistojen uusi työehtosopimus on hyväksytty – palkankorotukset yleisen linjan mukaisia

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn hallitus on hyväksynyt yliopistojen uuden työehtosopimuksen ajalle 1.4.2020–31.3.2022.

27.3.2020

Kaksivuotinen sopimus takaa yliopistolaisille yleisen linjan mukaiset 3,2 prosentin palkankorotukset. Yleiskorotus nostaa palkkoja 1,1 prosenttia elokuussa 2020 ja kesäkuussa 2021. Paikallinen 0,5 prosentin erä tulee jaettavaksi joulukuussa 2020 ja 2021.

Kiky-tunnit poistuvat ja korvautuvat muilla järjestelyillä.

– Koronaviruksen aiheuttamasta vaikeasta tilanteesta huolimatta yliopistohenkilöstö työskentelee koko ajan etänä. Oli tärkeää, että saimme nopeasti vastuullisen ratkaisun varmistaaksemme yliopistolaisille oikeudenmukaiset työehdot seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tästä ja päänavaamisesta julkisaloilla on syytä kiittää kaikkia neuvotteluosapuolia, JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho sanoo.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen painottaa, että juuri nyt työmarkkinat tarvitsevat nimenomaan vastuullisuutta ja vakautta.

– Erinomaista, että Sivistystyönantajat luki kriisitilannetta ja on valmis turvaamaan yliopistojen työrauhan. Toivottavaa on, että myös julkisen sektorin työnantajat ymmärtävät kriisin luonteen ja tukevat työntekijöitään koronan torjunnan eturintamassa.

Sopimuksen soveltamisalalla työskentelee noin 32 000 yliopistojen palkansaajaa.

JUKO edustaa sopimuksillaan 200 000:ta akavalaista korkeakoulutettua. Neuvottelut työehdoista jatkuvat kunnissa, valtiolla, kirkossa sekä Avainta-aloilla. Myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella neuvotellaan parhaillaan.

Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.

@JUKOry twiittaa neuvotteluista #neuvotellen2020 #sopien2020.

Lue lisää aiheesta