Akava: Talouskasvun saavuttaminen vaatii osaavia palkansaajia

Akava muistuttaa, että palkansaajien osaaminen ja työpanos ovat keskeisiä talouskasvun saavuttamiseksi. Akava vaatii, että hallitus ottaa työelämän kehittämiseen jälleen mukaan palkansaajan näkökulman.

27.5.2025

– Suomen menestys on rakentunut yhteistyöhön työnantajien ja työntekijöiden välillä. Vahvuutemme on ollut, että osapuolet ovat perinteisesti arvostaneet toisiaan, hakeneet kompromisseja ja sopimuksia työelämän kehittämisessä. Hallitus on katkaissut tämän perinteen heikentämällä koko kautensa ajan työntekijäjärjestöjen ja työntekijöiden asemaa. Työllisyys ja julkinen talous eivät ole tästä kohentuneet, vaan työelämän epätasapaino on syventynyt ja syvenee lakimuutos kerrallaan. Vaadimme tähän muutosta, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

– Elinkeinoelämää ja yrityksiä on tuettu monin tavoin. Painotamme, että ihmiset tekevät työn, luovat uutta ja saavat yrityksen menestymään. He tuottavat julkiset palvelut, parantavat kilpailukykyämme ja tasapainottavat julkista velkaamme, Löfgren jatkaa.

– Olemme Akavassa tehneet lukuisia ratkaisuehdotuksia työelämäasioista hallituskauden aikana.  Ehdotuksiamme on kuunneltu, mutta palkansaajille myönteiset uudistukset eivät ole päätyneet hallituksen työkalupakkiin. Samalla elinkeinoelämä avoimesti hehkuttaa hallituksen tekemiä muutoksia eikä peittele olevansa niiden käsikirjoittaja. On ristiriitaista, että hallitus riemuitsee työmarkkinajärjestöjen veto-oikeuden lakkaamisesta samalla, kun se itse toimeenpanee työnantajien tavoitteita runsaskätisesti. Tasapainoisesta työelämän kehittämisestä on oltu kovin kaukana, Löfgren sanoo.

– Alkusyksyn budjettiriihessä on otettava käsittelyyn ehdotuksemme asetukseksi psykososiaalisen kuormituksen ehkäisemisestä ja työttömien oikeudesta opiskella työttömyysturvaa menettämättä. Maan hallituksen pitää luoda toivon ja luottamuksen ilmapiiriä palkansaajille ja työttömille. Erityisesti nuorten uskoa tulevaan on tuettava konkreettisin teoin, Löfgren korostaa.

– Ihmettelen, mihin on kadonnut vastuullisen omistajan ja yritysjohtajan ääni työelämäkysymyksissä. Yritykset tuskin menestyvät työntekijän suojan heikennysten avulla tai vähättelemällä palkansaajia taikka heidän edustajiaan. Tuottavuus ei nouse vientimallilain, määräaikaisuuksien perusteluista luopumisen ja irtisanomissuojan heikennysten avulla, Löfgren jatkaa.

– Päättäjät ovat alkaneet puhua työllistämisestä kuin se olisi yritykselle ylipääsemätön riski. Tämä on uusi puhetapa ja toivon, että tällaisesta retoriikasta luovutaan. Työntekijän suoja on myös tärkeä sivistyksen mittari. Kun säännöt ovat oikeudenmukaiset ja turva on kunnossa, työpaikoilla syntyy luottamusta, luovuutta ja tuottavuutta. Tämä on arkea monilla hyvin toimivilla työpaikoilla, ja sen tulisi olla jokaisen työpaikan lähtökohtana, Löfgren toteaa.

– Kun hallituskautta on jäljellä vielä parisen vuotta, hallituksella olisi vielä aikaa kääntää suuntaansa ja ottaa työelämän kehittämiseen mukaan palkansaajan näkökulma. Muistutamme, että Suomen menestys on perustunut keskinäiseen arvostukseen, yhteistyöhön ja kompromisseihin, jotka ovat nyt kateissa, Löfgren huomauttaa.

Akavan liittokokous on koolla Akavatalossa tänään 27. toukokuuta 2025.  Ohessa puheenjohtaja Maria Löfgrenin liittokokouspuhe (muutosvarauksin)

Akavan liittokokous 27.5.2025 puheenjohtaja Maria Löfgrenin katsaus

 

Lisätietoja:

Maria Löfgren

puheenjohtaja

+358 40 568 2798

Lue lisää aiheesta