Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Kunta-ala neuvotteli lauantaina – JUKO haluaa palkkaohjelman ja parantaa työaikasuojelua

Kunta-ala jatkoi neuvotteluja lauantaina 26. helmikuuta. Tapaamisessa osapuolet kävivät läpi sopimusalakohtaisten neuvotteluryhmien sekä kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) työryhmien tilannetta. Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

28.2.2022

Seuraava kunta-alan neuvottelupäivä on edessä huomenna sunnuntaina 27. helmikuuta. JUKOn keskeisiä tavoitteita neuvotteluissa ovat muun muassa palkkaohjelma sekä työaikasuojelun parantaminen.

Palkkaohjelma tarkoittaa muusta palkankorotuksista erillistä, nimenomaan peruspalkkatason korotukseen korvamerkittyä rahapottia. Nyt useissa ja erityisesti naisvaltaisissa tehtävissä peruspalkkataso on aivan liian alhainen tehtävien vaativuuteen nähden.

Lepotauot yhdenmukaisiksi

Työaikasuojelun parantaminen pitää sisällään useita työntekijän työpäivään liittyviä käytäntöjä, muiden muassa:

– kaiken työhön sidonnaisen ajan, kuten työhön liittyvän matkustamisen, korvaaminen

– etätyön tukeminen sopimusmääräyksiä kehittämällä

– lepotaukokäytäntöjen yhdenmukaistaminen

Perhevapaat vastaamaan lainsäädäntöä

JUKO pitää tärkeänä palkallisten perhevapaiden tasaisempaa jakautumista 1. elokuuta 2022 voimaan tulevaa perhevapaalainsäädäntöä vastaavasti. Tavoitteena on myös palkallinen omaishoitovapaa. Lisäksi JUKO haluaa edistää sukupuolineutraalin terminologian käyttöä.

Kunta-alan neuvottelupöydässä ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Sote (Super, Tehy, SPAL), Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä Kuntatyönantajat KT.

Kerromme kuntasektorin virka- ja työehtosopimusneuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti opiskelijoille ja nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 26.2.2022.

Lue lisää aiheesta