Akava on vastustanut alusta saakka päätöstä aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta. Katsomme Akavassa, että ehdotetut aikuiskoulutusetuuksien lakkautukset toimivat vastoin yhteiskunnan asettamia tavoitteita – myös hallituksen tavoitteita.
Leikkaukset osuvat kipeimmin työvoimapula-aloihin
Ensinnäkin ehdotetut leikkaukset osuvat voimakkaimmin jo työvoimapulasta valmiiksi kärsiville, matala- ja keskipalkkaisille naisvaltaisille aloille. Niillä mahdollisuudet työnantajan, joka on usein julkinen sektori, kustantamaan jatkuvaan oppimiseen ovat jo lähtökohtaisesti heikommat.
Ammattiosaamisen syventämismahdollisuus ja työssä jaksamisen parantaminen heikkenevät
Toiseksi leikkaukset uhkaavat työntekijöiden mahdollisuuksia syventää ammattiosaamistaan, nostaa koulutustasoaan tai lisätä työhyvinvointiaan opiskelun avulla. Akava on painottanut, että aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta lasketut hyödyt ovat lyhytnäköisiä ja laskelmat puutteellisia. Niitä arvioitaessa ei ole ymmärretty tai haluttu ymmärtää aikuiskoulutusetuuksien merkitystä työhyvinvoinnille, työssä jaksamiselle tai työurien pidentämiselle. Esimerkiksi Työllisyysrahaston asiakastutkimuksesta käy ilmi, että 58 prosenttia oli hakeutunut opiskelemaan aikuiskoulutustuella kuormittavien työtehtävien vuoksi ja kaksi kolmesta koki opintovapaan vaikuttaneen myönteisesti työssäjaksamiseen. Nyt tämä mahdollisuus on poistumassa.
Rakenteellinen epätasa-arvo kasvaa
Kolmantena huomiona olemme tuoneet esille koko valmistelun ajan, ettei aikuiskoulutusetuuksien lakkauttamisen yhteydessä ole arvioitu riittävästi päätösten sukupuolivaikutuksia. Koska esimerkiksi aikuiskoulutustuen saajista noin kolme neljäsosaa on naisia, tuen lakkauttamisella on merkittäviä vaikutuksia sukupuolten koulutukselliselle tasa-arvolle. Jos jatkuva oppiminen on jatkossa mahdollista lähinnä niille, joilla siihen on varaa tai joilla sattuu olemaan hyvä työnantaja, päätöksen voi katsoa itse asiassa synnyttävän lisää rakenteellista epätasa-arvoa suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka suunnan tulisi olla päinvastainen.
Akava on korostanut neuvotteluhalukkuutta ja poistuvan tukimuodon tilalle kehitettävien vaihtoehtojen tärkeyttä. Tukea voitaisiin kohdistaa nykyistä vahvemmin työvoimapula-aloille ja lisätä työn ohessa tehtävää opiskelua. Valtionbudjetista rahoitettavien, lainapainotteisten ja/tai opintotukeen nojaavien, tukimuotojen sijaan järkevintä olisi jatkossakin rahoittaa jatkuvaa oppimista työntekijöiltä ja työnantajilta yhdessä kerättävien työttömyysvakuutusmaksujen avulla. Hallinnoinnista vastaisi parhaiten jatkossakin Työllisyysrahasto.
Uskon, että eduskunta voi vielä halutessaan vaikuttaa siihen, miten Suomessa onnistumme vastaamaan osaajapulaan ja mahdollistamaan jatkuva oppiminen tulotasoon tai sukupuoleen katsomatta. Aikuiskoulutustukea ei pidä lakkauttaa ennen kuin uusi tukimuoto luotu ja käytettävissä ja ilman riittäviä poliittisten päätösten vaikutusarvioita.
