Paikallinen sopiminen etenee kunta-alalla vain, jos kunnilla on käytössään rahaa palkkaepäkohtien korjaamiseen ja palkkausjärjestelmien kehittämiseen – ja ne myös käyttävät sitä, linjaavat JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen ja toiminnanjohtaja Maria Löfgren.
Akava Worksin tuore selvitys ammattikorkeakoulutuksen vaikutuksesta menestykseen työmarkkinoilla osoittaa, että opinnoista on hyötyä palkkakehityksessä ja työllistymisessä. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professorit Petri Böckerman ja Mika Haapanen tekivät selvityksen Akava Worksin toimeksiannosta. Menestymistä työmarkkinoilla arvioitiin sekä valmistumisen jälkeisellä työllisyydellä että ansiotasolla.
Alustataloudeksi kutsutaan digitaalisten järjestelmien mahdollistamaa taloudellista, sosiaalista ja yhteiskunnallista toimintaa. Digitaalisiin alustoihin perustuvat työmarkkinat ovat toistaiseksi vielä melko suppeat sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa, vaikka alustataloudella on tutkitusti positiivisia vaikutuksia työllisyyteen.
Suomen talous on jatkanut tukevassa nousussa, työmarkkinat ovat yllättäneet myönteisesti ja kuluttajahintojen nousu alkaa osoittaa virkoamisen merkkejä
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n 107. työkonferenssi (ILC2018) alkoi Genevessä 28. toukokuuta. Se kestää kaksi viikkoa ja se kokoaa vuosittain yhteen kolmikantaiset delegaatiot järjestön 187 jäsenvaltiosta keskustelemaan työelämäkysymyksistä
Kuinka paljon tutkijakoulutuksen saaneita muuttaa vuosittain ulkomaille? Miten moni lähtee ulkomaille opiskelemaan? Entä kuinka moni ulkomainen korkeakouluopiskelija työllistyy Suomeen? Teimme yhteenvedon Suomen aivoviennistä ja -tuonnista.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.