Suomen kilpailukyky ja hyvinvointi perustuvat vahvalle osaamiselle. En ole törmännyt yhteenkään poliittiseen päättäjään, virkamieheen tai kollegaan, joka olisi eri mieltä.
Mutta olemmeko vielä jatkossakin osaamisen kansakunta? Onko osaamisen kannalta keskeinen elinikäinen oppiminen politiikan ytimessä muutoinkin kuin juhlapuheissa?
Vastaus näihin kysymyksiin pitää olla ehdoton kyllä.
Näillä kolmella keinolla varmistamme kyllä-vastauksen myös käytännössä.
1. Tarvitsemme pitkäjänteisen koulutusrahoituksen ja -resurssien tiekartan
Takavuosien Pisa-edelläkävijyydestä on tultu alaspäin.
Koulutustason nousu on pysähtynyt ja 30–39-vuotiailla se on kääntynyt jopa laskuun. On selvää, että koulujen suorituskyky ja ”tuloskunto” eivät voi säilyä eikä niitä voi jatkuvasti parantaa, jos resursseja vähennetään, mutta tehtäviä lisätään ja muutetaan jatkuvasti.
Erot lasten ja perheiden hyvinvoinnissa ovat kasvaneet, ja tämä vaikuttaa oppimiseen.
Vaikka kaikilla on Suomessa ollut lähtökohtaisesti tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen, merkit viittaavat siihen, ettei näin ole enää. Myös oppimishalukkuudessa ja -asenteessa on aiempaa enemmän parantamistarvetta. Oppimisvaikeuksien tai oppilaiden pahoinvoinnin korjaaminen vaatii usein erityistä, moniammatillista tukea.
Silti erityisopetuksen ja oppilashuollon resurssipula on kroonistunut eikä näköpiirissä ole helpotusta. Vaikeudet siirtyvät oppilaan mukana varhaiskasvatuksesta peruskouluun, seuraavalle koulutusasteelle ja kertautuvat, jos niihin puuttuminen viivästyy.
Tämän vuoksi Suomeen on saatava pitkäjänteinen, hallituskausien yli jatkuva koulutusrahoituksen ja -resurssien pysyvä ja sitova tiekartta, joka kattaa varhaiskasvatuksesta lukien kaikki koulutusasteet ja erityisen tuen tarpeen. Kun perusta on kunnossa, lastemme ja nuortemme edellytykset hyvään elämään vahvistuvat.
2. Elinikäistä oppimista on tuettava tehokkaasti
Uralla eteneminen tapahtuu yhä useammin muualle kuin ylöspäin. Monella on tarvetta ottaa askel sivulle, vaihtaa alaa tai suorittaa uusi tutkinto. Teknologiset muutokset, digitalisaatio, globalisaatio ja ennakoimattomat kriisit edellyttävät samallakin alalla jatkuvaa uuden oppimista ja ihmisten henkistä kasvua.
Ammatilliset ja korkeakoulututkinnot antavat vahvan pohjan työelämään ja uuden oppimiseen työuran aikana. Mikään peruskoulutus ei yksin riitä, vaan lisäksi tarvitaan laadukasta perehdytystä, vertaistukea ja osaamisen jatkuvaa vahvistamista. Hyvä osaamiskierre syntyy, kun ruokitaan myös innostusta koulutustason nostamiseen.
Koulutustarjonnan on vastattava todellisia osaamistarpeita, jotta kehittyminen ja opiskelu kannattavat ja niihin kannattaa investoida. Oppilaitosten keskinäinen ja työpaikkojen kanssa tapahtuva yhteistyö edistävät onnistunutta osaamistarpeiden ennakointia.
Työtehtävien vaativuuden ja määrän kasvu on yleinen ilmiö, jota emme vielä ole riittävästi oppineet hallitsemaan. Se näkyy kasvavana kuormituksena ja työhyvinvoinnin heikentymisenä. Elinikäinen oppiminen edellyttää, että opimme sekä johtajina että alaisina organisoimaan ajankäyttömme uudella tavalla ja varaamaan aikaa myös kehittymiselle: oppi menee perille, kun aivot ovat levänneet ja ihminen voi työssään hyvin.
Liian monessa työpaikassa työnantajan asenteet henkilöstön kouluttautumiseen ja kouluttamiseen ovat oudon nihkeät. Ikään kuin ajateltaisiin, että uutta osaamista saadaan vain uusilta työntekijöiltä ja vanhat työntekijät ”laitetaan kiertoon” muualle.
Lyhytnäköisyyden sijaan olisi oikeudenmukaisempaa ja tehokkaampaa panostaa nykyisen henkilöstön jatkuvaan oppimiseen. Henkilöstön koulutussuunnitelmat ja henkilökohtaiset kehittymissuunnitelmat hyödyttävät sekä työantajaa että työntekijöitä ja mahdollistavat sen, että uuden oppimiseen löytyy aikaa.
3. Erilaisuus luo uutta osaamista
Moni johtaja palkkaa työntekijän, joka ajattelee hänen kanssaan mahdollisimman samalla tavalla. Samankaltaisuus on harvoin voimavara tai menestystekijä. Työntekijöiden erilainen osaaminen, kulttuurinen ja sosiaalinen tausta ja ylipäätään erilaisuus edistävät uuden luomista ja innovaatioiden itämistä.
Puhumme paljon siitä, miten Suomeen tarvitaan lisää työperäistä maahanmuuttoa. Näin todellakin on. Mutta sen sijaan, että jäämme vain odottamaan kipeästi kaivattuja poliittisia päätöksiä, voimme työpaikkojen toimin edistää jo nyt monikulttuurisuutta ja lisätä kansainvälisten osaajien kiinnostusta suomalaista työtä kohtaan.
Tutkimusten mukaan nuorten, alle 30-vuotiaiden aikuisten mielestä Suomea on rakennettava yhdenvertaisuuden, tasa-arvon, turvallisuuden ja ekologisen kestävyyden varaan. Sanoma on syytä ottaa vakavasti tavoitellessamme kansainvälisiä osaajia: yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja oikeudenmukainen työelämä eivät ole kaikkialla itsestäänselvyyksiä. Parannetaan ja markkinoidaan näitä vahvuuksiamme. Tässä palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen on otettava tulevaisuudessa vahvempi asema.
Maria Löfgren
