Uusimmat tiedotteet
Yhteistoimintalain uudistus lausuntokierrokselle
20.6.2019
Yhteistoimintalain uudistamista valmistellut työryhmä on jättänyt väliraporttinsa työ- ja elinkeinoministerille. Työryhmä kokosi arvion nykytilasta ja arvioi keinoja, joilla voidaan kehittää yhteistoimintaa työpaikoilla. Väliraportissa ehdotetaan, että nykytilaan liittyvät puutteet korjattaisiin uudistamalla yhteistoimintalaki kokonaisuudessaan. – Yhteistoimintalain uudistus ja yhteistoiminnan parantaminen henkilöstön osallisuutta lisäämällä ovat Akavalle tärkeitä, sanoo johtava asiantuntija Miia Kannisto, joka
Lue lisää »
Työmarkkinoiden keskusjärjestöiltä ehdotuksia valtiovallalle eläkejärjestelmän uudistamisesta ja työurien pidentämisestä
11.6.2019
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ehdottavat valtiovallalle muun muassa työeläkejärjestelmän perhe-eläkkeiden nykyaikaistamista, työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden tarkistamista ja eräitä työelämän lainsäädännön säädösmuutoksia. Järjestöjen ehdotukset perustuvat vuoden 2017 eläkeuudistuksessa sovittuihin jatkoneuvotteluihin. Lapsen eläkkeen maksamisaikaa pidennetään 2 vuodella 20 ikävuoteen. Leskeneläke muutetaan määräaikaiseksi ja sitä saavat jatkossa myös avolesket tietyin edellytyksin. Työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden alaikäraja nostetaan 1
Lue lisää »
Akava: Suomesta maailman ilmastoälykkäin maa
10.6.2019
Akava ehdottaa, että Suomesta tehdään maailman ilmastoälykkäin maa ja johtava ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvien ratkaisujen kehittäjä. Uusi hallitusohjelma on asettanut Suomelle tiukat päästötavoitteet, joiden toteuttamiseen Akava toivoo kansalaisten osallistuvan jatkossa aktiivisemmin. Akava on laatinut yhdessä jäsenliittojensa kanssa ilmastolinjaukset.
Lue lisää »
Uusimmat uutiset
Uusimmat uutiset Akavan liitoista
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia: Pula sosiaalityöntekijöistä ja varhaiskasvatuksen opettajista vaatii järeitä toimia
2.3.2023
Julkisen alan eläkevakuuttaja Kevan tuoreen selvityksen mukaan sekä sosiaalityöntekijöiden että varhaiskasvatuksen opettajien työvoimapula on mittava ja pahenee entisestään.
Lue lisää »
Upseeriliitto: Upseerit eivät usko ammattisotilaiden määrän riittävän kaikkiin NATO-Suomen tehtäviin
28.2.2023
Puolustusvoimien toimintaa on muutettava ja tehtäviä karsittava, arvioivat Upseeriliiton jäsenet tuoreessa kyselyssä. Tulevalla vaalikaudella ollaankin tiukkojen valintojen edessä, kun päätetään puolustuksen resursseista ja niiden kohdentamisesta.
Lue lisää »
Akavan Erityisalojen kysely: Enemmistö ei leikkaisi työttömyysturvasta
23.2.2023
Suomalaisista 55 prosenttia ei ole valmis leikkaamaan työttömyysturvan tasoa. 28 prosentille leikkaukset voisivat sopia. Puoluekanta näkyy voimakkaasti vastauksissa. Kantar Public selvitti suomalaisten työttömyysturvanäkemyksiä Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.
Lue lisää »