– Elinikäinen oppiminen voi pohjata vain laadukkaan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen ja yhä useammalla korkeakoulututkinnon varaan, toteaa Mielityinen.
– Kaikkien tulisi saada hyvät perustaidot työuran aikaista oppimista varten. Osaamisen tavoitetaso työmarkkinoilla nousee koko ajan, hän sanoo.
Mielityinen toteaa, että perusasteen varaan jääneillä työllistyminen on heikkoa, heidän työllisyysasteensa on vain 56 prosenttia.
– Kaikkien tulisi saada hyvät perustaidot työuran aikaista oppimista varten. Osaamisen tavoitetaso työmarkkinoilla nousee koko ajan, sanoo Akavan johtava asiantuntija Ida Mielityinen. Kuva: Liisa Takala
– Jos ei ole työuraa ollenkaan, ei ole työuralla kouluttautumista ja kehittymistäkään.
Elinikäinen oppiminen on ollut viime kuukausina esillä monissa yhteyksissä. Sitra julkaisi maaliskuussa Kohti elinikäistä oppimista -raportin, jossa 30 suomalaista yhteiskunnallista organisaatiota totesi yksissä tuumin, että jatkuva oppiminen on ensisijaisen tärkeää. Huhtikuussa opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä myös julkaisi väliraportin elinikäisestä oppimisesta.
Rahoitukseen useita malleja
Elinikäinen oppiminen on kaikkien osapuolten mielestä tärkeää, mutta käytännön ratkaisuissa on eroja. Rahoitus on yksi suurista kysymyksistä.
Sitran raportissa nostettiin esille rahoituksen kahdeksan muutoshaastetta, ja jokaisesta haasteesta kaksi ääripäätä. Esimerkiksi yksi ääripää on se, että kestävyysvajeen vuoksi nykyiselläänkään ei riitä rahaa elinikäiseen koulutukseen, joten lisärahan olisi tultava yksityiseltä puolelta. Toinen ääripää on se, että lisärahaa on otettava vaikka velaksi.
Opetus- ja kulttuuriministeriön työyhmä ei väliraportissaan pystynyt esittämään yhtä rahoitusmallia, vaan se esitti useita vaihtoehtoisia malleja.
Mielityinen toteaa, että eri työryhmien ja etujärjestöjen esittämistä rahoitusmalleista on ymmärrettävä, että ne ovat pääpiirteisiä ja alustavia. Lisärahaa Mielityisen mukaan kuitenkin tarvitaan joka tapauksessa. Julkisia resursseja osaamisen kehittämiseen ei välttämättä ole merkittävästi nykyistä enemmän saatavissa, joten tarvitaan myös toimintatapojen uudistusta.
– Rahoittajia voi tulevaisuudessa olla useampia kuin nyt, ja nykyisiäkin rahavirtoja voidaan ohjata uudella tavalla. Rahan määrää olennaisempia ovat rakenteet ja käytänteet, jotka tekevät osaamisen kehittämisestä mahdollisimman helppoa ja työhön limittynyttä, Mielityinen sanoo.
Rahoitusta elinikäiseen oppimiseen on hänen mukaansa löydettävä muualtakin kuin vain koulutuksen rahoituksesta, koska vain koulutusjärjestelmän kehittäminen ei riitä.
Vastuu on kaikilla
Sitran julkaisussa pohditaan myös, onko elinikäinen oppiminen ja kouluttautuminen työntekijän omalla vastuulla vai onko työnantaja vastuussa työntekijöidensä kouluttamisesta.
Sitran projektijohtaja Helena Mustikainen toteaa, että vastuunotto ei ole helppoa jokaiselle työnantajalle. Pk-yrityksille voi olla resurssien puolesta vaikeaa panostaa osaamisen kehittämiseen. Kuva: Miikka Pirinen/Sitra
– Tämä on muutoshaaste. Kaikkien vastuiden pitää kasvaa, niin työntekijöiden, työnantajien kuin yhteiskunnankin, Mustikainen sanoo.
Työnantajia olisi Mielityisen mukaan autettava koulutusvastuun kanssa. Apua olisi annettava suoraan työnantajien arjessa.
– Se tulee työnantajille hyvin kalliiksi, jos ihmisiä otetaan pois töistä ja laitetaan koulutukseen. Työnantajien on tehtävä tulosta. Valtion pitää osallistua erityisesti sellaisen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen kustannuksiin, joista työnantaja ei hyödy lyhyellä aikavälillä, mutta joka edesauttaa työntekijän työllistymistä pitemmällä aikavälillä, Mielityinen sanoo.
Hänen mukaansa on selvää, että sekä työntekijä että työnantaja ovat vastuussa koulutuksesta. Akavan teettämän kyselyn mukaan 70 prosenttia vastanneista katsoo, että työntekijä voitaisiin velvoittaa pitämään huolta osaamisestaan.
– Akavalaiset kyllä tunnistavat vastuunsa omasta osaamisestaan. Pelkkä vastuun sälyttäminen ei kuitenkaan auta, ellei työntekijää tueta vastuunsa kantamisessa, Mielityinen toteaa.
Osaaminen on kilpailuvaltti
Opiskelu ja työ nähdään nykyään usein erillisinä osa-alueina. Mustikainen sanoo, että tästä olisi syytä päästä eteenpäin. Työpaikoilla ja koko yhteiskunnassa olisi pyrittävä linkittämään työtä ja oppimista yhä enemmän yhteen sekä tunnistettava myös osaamista laajemmin kuin tutkintojen kautta.
– Työelämän ja organisaatioiden olisi tehtävä yhteistyötä, niin että oppilaitokset voisivat yhä enemmän tukea myös työssäoppimista.
Työelämä on muuttunut melkoisesti viime vuosikymmeninä. Epätavalliset, freelance -tyyppiset työt ovat lisääntyneet huimasti. Kuinka tällaista työtä tekevien jatkuva oppiminen onnistuu, kun ei ole työnantajaa tai työyhteisöä jakamassa vastuuta?
Akava on ehdottanut, että jokaisella työsuhteen muodosta riippumatta olisi työuran keskivaiheilla urakatsaus, jossa kartoitettaisiin henkilön osaaminen, työkyky ja uran hallinnan taitoihin liittyvät tarpeet. Akavan tavoitteena on, että jokaisella olisi mahdollisuus pitkään työuraan.
Akava on ehdottanut myös, että kansalaisille jaettaisiin kolmen vuoden välein osaamisseteli, joka muistuttaisi osaamisen kehittämisen tärkeydestä ja kannustaisi jatkuvaan kouluttautumiseen.
Sitran julkaisussa nostetaan oppiminen ja osaaminen keskeiseksi tekijäksi myös koko Suomen hyvinvoinnin kannalta.
– Suomi on pieni maa, ja osaaminen on ainoa tapa pitää yllä kilpailukykyä. Ei riitä, että osaaminen on joskus ollut kilpailuvaltti. Koko väestö vauvasta vaariin on otettava huomioon, että pysymme mukana, Mustikainen sanoo.
Hän mainitsee yhtenä edellytyksenä Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi sen, että korkeakoulutettujen määrä pitää saada edelleen kasvuun.
– Suomessa on 600 000 aikuista, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.
Teksti: Anssi Koskinen
