Akava: Kilpailukieltosopimuksia koskevilla lainsäädäntömuutoksilla oikeansuuntainen vaikutus

Akava pitää kilpailukieltosopimuksia koskevien lainsäädäntömuutosten vaikutuksia oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä. Tietoisuutta kilpailukielloista pitää yhä parantaa. Työ- ja elinkeinoministeriön tuore selvitys kilpailukieltosopimusten käytöstä vuonna 2023 kertoo, että lakimuutosten vaikutus kilpailukieltosopimusten käyttöön on toistaiseksi ollut melko vähäinen.

6.5.2024

– Teimme Akavassa ja liitoissamme tiiviisti työtä kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön muuttamiseksi, jotta perusteettomien kilpailukieltojen käyttö vähentyisi ja koulutettujen osaajien liikkuvuus työmarkkinoilla lisääntyisi. Lakimuutokset tulivat voimaan vuoden 2022 alussa ja niiden tavoitteena oli vähentää laissa säädettyjen edellytysten vastaisia kilpailukieltosopimuksia. Työnantajan korvausvelvollisuus laajennettiin kaikkiin kilpailukieltosopimuksiin, mikä vastasi tavoitettamme. Kilpailukieltoja voidaan yhä käyttää, kunhan ne ovat laissa säädettyjen edellytysten mukaisesti perusteltuja, sanoo johtava asiantuntija Miia Kannisto.

– Tavoitteenamme oli ennen lakimuutosta, että kilpailukieltosopimuksia tehtäisiin vain perustellusti ja rajatun kestoisena ja että korvaus kattaisi koko sidonnaisuusajan. Korvaustaso olisi mielestämme voinut olla korkeampi. Pidämme hyvänä kehityksenä, että kilpailukieltosopimukset ovat vähentyneet akavalaisten joukossa. Heistä 24 prosentilla oli kilpailukielto vuonna 2023, kun osuus oli 37 prosenttia vuonna 2017, Kannisto sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö teki selvityksen yhdessä työmarkkinakeskusjärjestöjen sekä Suomen Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin kanssa. Selvityksen laatimista edellytettiin lakimuutosten hyväksymisen yhteydessä. Se on tehty ministeriössä virkatyönä ja tiedonkeruu yhteistyössä järjestöjen kanssa. Kilpailukieltosopimuksien käyttöä palkansaajien joukossa selvitettiin syksyllä 2023 työolobarometrissa sekä STTK:n kyselytutkimuksessa. Akava selvitti tiedonkeruussaan vuoden 2023 lopussa kilpailukieltosopimusten yleisyyttä yrityssektorilla työtä tekevillä akavalaisilla ja niiden voimassaolon pituutta.

Akavalaisilla kilpailukieltosopimukset yleisimpiä johtajilla

Akavalaisilla kilpailukieltosopimukset ovat selvästi yleisimpiä yritysten ylimmässä johdossa, jossa 59 prosentilla oli työsopimuksessa kilpailukieltoehto tai erillinen kilpailukieltosopimus. Johdossa kilpailukieltosopimus oli reilulla 40 prosentilla ja keskijohdossa noin joka neljännellä. Asiantuntija-asemassa olevilla kilpailukieltosopimus oli 21 prosentilla ja toimihenkilöistä 18 prosentilla, kertoo TEMin selvitys. Kilpailukiellot ovat yleisimpiä niillä, joiden ansiotaso on korkein. Osuus on vajaa kolmannes eniten ansaitsevassa neljänneksessä eli yli 6 180 euroa kuukaudessa ansaitsevilla.

Työantajille laadituista kyselyistä välittyy kuva, jonka mukaan kilpailukieltosopimussääntelyn vaikutukset vaikuttavat olevan varsin pieniä valtaosaan suomalaisyrityksistä. Muutoksilla näyttää olleen enemmän vaikutusta suuriin yrityksiin, jotka ovat käyttäneet kilpailukieltoja enemmän kuin pienet työnantajayritykset.

Selvitys on käytettävissä TEMin uutisen kautta.

 

Lisätietoja:

Miia Kannisto

johtava asiantuntija

+358 50 551 5292

Lue lisää aiheesta