Koronapandemia, eristäytyminen, työn muutos ja epävarmuus luovat riskejä mielenterveydelle. Suurella osalla suomalaisista ja eurooppalaisista stressitasot ovat nousseet. Esimerkiksi yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan noin puolet vastaajista oli kokenut kriisin vaikuttavan heidän mielenterveyteensä kielteisesti ja sekä tutkijat että kansalaisjärjestöt ovatkin varoitelleet psykologisten ongelmien lisääntymisestä.
Siirtyminen kokonaan uusiin työvälineisiin ja etätöihin. Lastenhoidon järjestelyt. Huoli vanhemmista, isovanhemmista, läheisistä. Pelko tartunnan saamisesta. Pelko toimeentulosta. Yt-neuvottelut. Jaksamista ylläpitävien harrastusten karsiutuminen. Nämä kaikki heikentävät hyvinvointia entisestään varsinkin heillä, joiden jaksaminen on ollut kortilla jo entisestään. Pahassa riskissä ovat myös ne, joiden arki ei mahdollista etätöitä, vaan työ työpaikalla on tärkeää yhteiskunnan pyörittämiseksi koronavirustartunnan saamisen uhallakin. Se on psykologisesti todella rankkaa.
Me etätyöläiset näemme muutoksen keittiöissämme ja olohuoneissamme sekä kavereista ruudun toisella puolen. Ensimmäinen etäpalaveri saattaa alkaa aikaisin aamulla. Viimeinen loppuu yhdeksältä illalla. Välissä ei ole aina aikaa kunnon lounaalle, varsinkaan, jos se pitää ehtiä kokata itse. Aivotyön ergonomia unohtuu helposti. Etätyön lomassa ei tule miettineeksi, missä oloissa aivomme joutuvat työskentelemään. Työnteosta on tullut ”tehokasta”, kun kokousten välissä ei tarvitse siirtyä toiseen huoneeseen tai kaupunginosaan. Samalla tauot jäävät helposti pois. En osaa edes kuvitella, miten haastavaa arjesta tulee, jos joutuu omien töidensä ohella hoitamaan myös lapsiaan.
Jaksaminen ja mielenterveys ei ole yksin ihmisen itsensä vastuulla. Ainakaan sen ei kannattaisi olla. Yhteiskunta tarvitsee jaksavia, uutta luovia ja muita tukevia ihmisiä. Mielenterveyden haasteet aiheuttavat paitsi inhimillisiä myös taloudellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Yhteiskunnan rakenteet eivät kuitenkaan usein tue hyvinvointia. Työelämä ja opiskelu nopeutuvat. Arki on usein suorituskeskeistä. Lukuisat viestikanavat ja jatkuva uutisvirta tulevat ihollemme ja puhelimiimme kellon ympäri. Joiltain työnantajat edellyttävät koko ajan tavoitettavissa olemista.
Rakennustyömailla työntekijöillä on tiukat vaatimukset suojavarusteille, mutta juuri millään alalla työntekijöillä ei ole kunnon suojaa burnoutin varalle. Työntekijöitä lähinnä kannustetaan pitämään itse itsestään huolta.
Tämä on kohtuutonta. Työsuojelu kuuluu myös tietotyötä tekeville ja EU:lta tarvitaan nyt ns. psykososiaalisten riskien ehkäisyn direktiivi. EU-valtioiden on sitouduttava velvoittamaan työnantajia tarjoamaan työntekijöille keinoja suojata itseään paremmin työssä, myös psyykkisesti. Työntekijöille on tarjottava työterveyshuollon kautta psykoterapiaa ja muuta keskusteluapua, parempia työoloja, aivoergonomian suunnittelua ja työpaikkakiusaamisen kitkemistä. Tällaisia käytänteitä on kokeiltu yrityksissä menestyksekkäästi. Esimerkiksi S-ryhmässä psyykkiseen hyvinvointiin panostaminen maksoi itsensä kymmenkertaisena takaisin sairauspoissaolojen vähentymisenä ja työtehon parantumisena.
Valtuustoaloitteeni pohjalta Helsinkiin perustettu avoin mielenterveyden Mieppi-klinikka on saanut hyviä tuloksia ja siirtynyt nyt myös etäpalveluun. Suomessa terapiatakuu ja perustulo kannattaa toteuttaa pahimpien huolien helpottamiseksi. Myös muita palveluita tarvitaan. Perheväkivalta on tutkitusti lisääntynyt, mutta turvakotien määrä on riittämätön. Lapsiperheetkin tarvitsevat palveluja, jotka mahdollistavat hengähdystaukoja, apua ja joustavuutta.
Euroopan unionissa ja monissa sen jäsenmaissa mielenterveyskeskustelu on vielä lähes olematonta. Mielenterveyteen liittyy leimautumisen pelkoa ja vaikenemista. Siksi keskustelu hyvinvointivaltiosta, solidaarisuudesta ja ihmisten psyykkisen hyvinvoinnin vahvistamisesta terveyskriisin keskellä pitää saada käyntiin myös EU:n tasolla.
Entistä kattavampaa työtä mielenterveyden hyväksi tarvitaan sekä Suomessa että Euroopassa. Ongelma on myös taloudellisesti maanosan yhteinen: EU:n tasolla bruttokansantuotteesta lähes 5 prosenttia kuluu vuositasolla hoitamattomien mielenterveyden ongelmien kustannuksiin.
Saavutettavat palvelut auttavat sekä yksilöitä että koko Euroopan unionia eteenpäin. Mielenterveys ja mahdollisuus saada hyvää hoitoa on ihmisoikeus.
Alviina Alametsä, Euroopan parlamentin jäsen
