Tervetuloa Akavaan, Juha!

Juha Kirstilä aloitti syyskuussa johtavana asiantuntijana työtehtävinään yhteydenpito sidosryhmiin, vaikuttajaviestintä ja puheenjohtajan työn käytännön tukeminen. Vapaa-ajalla Juha uppoutuu erityisesti elämänkerta- ja historiakirjallisuuteen.

30.9.2020

Tervetuloa Akavaan! Miltä ensimmäiset työviikkosi ovat tuntuneet?

Oikein hyvältä. Erikoisen kevään jälkeen on aivan ihana päästä tapaamaan uusia työkavereita ihan kasvokkain eikä pelkästään Teamsin välityksellä. Näin on helpompi päästä nopeasti sisään siihen, mitä kullakin on parhaillaan työpöydällä ja seuraavaksi tulossa.

Nyt jo vähän surettaa, mihin tämä syksy taas menee, kun koronatilanne on mikä on. Mutta tästäkin selvitään. Enemmän sitten vaan verkkokohtaamisia.

Miltä Akavan työyhteisö vaikuttaa?

Akavan toimistolla on mukavia ja huippuosaavia tyyppejä. Tämän joukon jatkoksi on kiva tulla. Jonkun verran väestä tunsin toki entuudestaan aiempien töideni kautta tai opiskeluajoilta. Tiesin siis odottaa, että täällä on hyvä henki ja tekemisen meininki. Parin viikon aikana on ollut mahdollisuus tavata myös joitakin jäsenliittojen työntekijöitä ja vaikutelma on sama. Akava-yhteisön moninaisuus on sen vahvuus.

Mitä työtehtäviisi kuuluu?

Keskeisin tehtäväni on omalla panoksellani entisestään vahvistaa Akavan yhteiskunnallista vaikuttamistyötä ja edunvalvontaa, joissa järjestöllä on jo todella vahva rooli. Käytännössä työ on muun muassa yhteydenpitoa sidosryhmiin, vaikuttajaviestintää sekä puheenjohtajan työn käytännön tukemista. Vaikuttaminen, tiedontuotanto ja viestintä ovat Akavassa saumaton kokonaisuus, joten teen tiivistä yhteistyötä eri sektorien asiantuntijoiden ja viestinnän kanssa.

Mikä on koulutustaustasi?

Olen valmistunut Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta valtiotieteiden maisteriksi. Ymmärtääkseni joskus 1960- ja 70-lukujen vaihteessa oli Turussa päädytty siihen, että VTM kuulostaa työmarkkinoilla paremmalta kuin YTM, siitä nimike. Pääaineeni oli poliittinen historia ja kylkeen sitten erityisesti valtio-oppia ja viestintää.

Olen malliesimerkki siitä, miten ei kuulu valmistua. Muutaman vuoden opiskelujen jälkeen yhteiskunnalliset harrastukset imaisivat mukaansa ja lyhyt sijaisuus Helsingissä viestintähommissa muuttui parinkymmenen vuoden työputkeksi viestinnän sekä pää-, valtiovarain- ja muiden ministerien avustamisen parissa. Lopulta hankin itselleni mielenrauhan ja suoritin tutkinnon loppuun.

Miten palaudut töistä?

Työ eli yhteiskunnalliset asiat ovat minulle myös harrastus, joten siinä mielessä ajatusten irrottaminen töistä on vähän hankalaa, mutta tokaluokkalainen tyttö kyllä auttaa siinä. Toki hänen kanssaan pitää jutella myös politiikasta, kun hän on sille pienestä pitäen altistunut.

Luen mielelläni erityisesti elämänkertoja sekä historiaa ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsitteleviä teoksia ja innostun myös elokuvista sekä matkustamisesta. Viimeksi mainittua ei ole nyt voinut oikein harrastaa, Tallinna, Tukholma ja Maarianhamina ovat eksoottisimmat kohteet tänä vuonna.

Kuva: Liisa Takala

Lue lisää aiheesta