Paremmalla tasa-arvolla vaikutetaan hyvinvointiin, parempaan työllistyvyyteen ja työllisyyteen ja talouteen. Tasa-arvoisemman Suomen saavuttamiseksi tarvitaan lukuisia tekoja. Tässä on kolme tärkeintä asiaa to-do-listalle, määräaika 2021:
1. Perhevapaauudistus
Yksi yritelmä perhevapaauudistuksesta tehtiin vuosi sitten. Vaikka siinä epäonnistuttiin, samalla opittiin asioita, jotka toivottavasti hyödynnetään uudessa valmistelussa. On hyvä, että eri tahot ovat laatineet perhevapaamalleja ja linjanneet periaatteet paremmalle perhevapaajärjestelmälle. Malleihin ei pidä kuitenkaan juuttua. On tärkeää, että perhevapaauudistukselle asetetaan seuraavassa hallitusohjelmassa selkeät periaatteet ja ristiriidattomat tavoitteet ja realistinen aikataulu. Joustavuus, kiintiöinti, varhaiskasvatuksen toimivuus ja järjestelmän rahoitus osana uudistusta ovat keskeisiä elementtejä. Samalla niiden uudistaminen ja yhteensovittaminen on iso ponnistus, jotta uudistus parantaa tasa-arvoa ja luo perheille vaihtoehtoja omannäköisiin ratkaisuihin.
2. Palkka-avoimuuden lisääminen
Parempaa palkka-tasa-arvoa voidaan edistää palkka-avoimuudella. Palkka-avoimuutta selvitetään paraikaa kolmikantaisessa työryhmässä. Työn pohjana on tasa-arvovaltuutettu Maarianvaaran selvitystyö palkka-avoimuudesta, jossa esiintuotuja kehittämisehdotuksia on muun muassa palkkakartoitusten kehittäminen ja palkkasyrjinnän vähentäminen.
Palkka-avoimuus on herättänyt keskustelua ja myös perinteistä poteroihin kaivautumista. Yhteisenä tavoitteena on parempi palkkatietämys, mutta osapuolet ovat hyvinkin erimielisiä keskenään ollaan keinoista. Keinoksi palkka-avoimuuteen ja palkkatietämykseen tarjotaan usein kampanjoita ja tiedon lisäämistä, mikä onkin aina tarpeen. Mutta se on riittämätön keino yksinään asioiden parantamiseksi ja kehittämiseksi. Täydellinen palkka-avoimuuskaan ei ole realistinen keino tässä vaiheessa, vaan ennen kaikkea meidän tulee varmistaa palkkasyrjimättömyys ja kehittää palkkakartoitusprosessia ja sen sisältöä uudistamalla. lainsäädäntöä
3. Työelämän muutos ja tasa-arvo
Työelämän jatkuva muutos on varmaa, mutta mitkä ovat sen vaikutukset tasa-arvoon? Muutokset tarjoavat mahdollisuuksiakin, mutta voivat heikentääkin työelämän tasa-arvoa, ellemme arvioi ja ota huomioon niiden vaikutuksia järjestelmällisesti ja ennakoiden esimerkiksi eri hankkeissa ja lakiuudistuksissa Epävarmuus työn saamisesta ja työuramahdollisuuksista voi johtaa siihen, että perheen perustamista lykätään ja lasten saaminen vaikeutuu. Monimuotoinen työ eli määräaikaisuudet, osa-aikatyö ja alustatyö lisäävät mahdollisuuksia osallistua työelämään. Meidän tulee huolehtia, ettei näistä tule naisten hommia, jolloin ne ovatkin uhka ja heikennys naisten uralle, palkalle ja eläkkeille.