Blogit

Asiantuntijat äänessä. Akavan asiantuntijoiden blogikirjoituksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista. Myös kirjoittajavieraita esim. Akavan liitoista ja muista sidosrymistä.

Kirjoittajavieras

Akavalainen yrittäjä on yksinyrittäjä, mutta ei työskentele yksin

Tilastojen mukaan ”tyypillinen” akavalainen yrittäjä on ammatinharjoittaja tai itsensä työllistävä yksinyrittäjä. Vuonna 2016 Akavaan kuului noin 30 000 yrittäjää. Suurin osa heistä on yksinyrittäjiä ja toimii päätoimisesti yrittäjänä. Akavalaiset yrittäjät eivät kuitenkaan työskentele yksin, vaan he ovat verkottuneita ja tottuneita projektityöskentelyyn. Alihankkijana toimiminen ja yhteisprojektit ovat heille arkea.

3.10.2018
Lue lisää
Miika Sahamies

Mikä tekee nuorille hyvän työelämän?

Tulevaisuuden työelämän laatu ja työn muodot askarruttavat monia. Huoltosuhde heikkenee, osaavan työvoiman saatavuus on iso kysymys. Lisäksi jatkuva oppiminen ja kannustinloukut ovat toistuvia käsitteitä päättäjien puheenvuoroissa. Mutta mitä miettivät nuoret, tulevaisuuden työelämän tekijät? Miten suoritettu koulutusaste vaikuttaa työelämäodotuksiin?

28.9.2018
Lue lisää
Kirjoittajavieras

Pikarataa osaamisesta ja muita pyrähdyksiä oppimiseen ja osaamiseen Dare to Learnissa

Dare to Learn -oppimistapahtuma tarjosi tällä viikolla Kaapelitehtaalla pari ohjelmarikasta päivää: kävijät saivat monipuolisia mahdollisuuksia perehtyä oppimisen ja osaamisen ajankohtaisiin välineisiin, sovelluksiin ja ideoihin. Akava liittoineen oli tiiviisti mukana, aiheinaan muun muassa tekoäly ja kansainvälinen liikkuvuus.

21.9.2018
Lue lisää
Markus Penttinen

Selvitys Ruotsin EU-erosta osoittaa isoa työpaikkakatoa, mutta onko sillä merkitystä?

Juuri ennen Ruotsin valtiopäivävaaleja julkaistiin selvitys siitä, mitä maan mahdollinen EU-ero merkitsisi talouden ja työpaikkojen näkökulmasta. Brexitin kaltaisella swexitillä on maassa ainakin periaatetasolla vahva poliittinen kannatus. Ruotsin vaalien suurvoittaja Sverigedemokraterna on esittänyt asiasta kansanäänestystä Britannian mallin mukaisesti. Myös hyvin menestynyt Vänsterpartiet on ottanut myönteisen kannan swexitiin.

14.9.2018
Lue lisää
Miika Sahamies

Uskalla oppia kansainvälisyyttä #daretogomobile

Kohta on jälleen se aika vuodesta, kun kotimaiset ja kansainväliset oppimisintoilijat kokoontuvat Helsingin Kaapelitehtaalle Dare to Learn -oppimistapahtumaan. Se on Pohjois-Euroopan suurin oppimisen festivaali, joka tuo 18.–19 syyskuuta yhteen oppimisen ja osaamisen toimijoita koulumaailmasta yrityksiin ja järjestöihin.

10.9.2018
Lue lisää
Anu Tuovinen

Yrittäjä, huolehdi jaksamisestasi

Tänään on yrittäjän päivä. Onkin sopiva hetki pysähtyä hetkeksi miettimään, mikä tukee yrittäjää työssään.

5.9.2018
Lue lisää
Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.