Blogit

Asiantuntijat äänessä. Akavan asiantuntijoiden blogikirjoituksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista. Myös kirjoittajavieraita esim. Akavan liitoista ja muista sidosrymistä.

Ida Mielityinen

Osaamisseteli kannustamaan jatkuvaan oppimiseen

Osaamisen kehittämiseen tarvitaan nyt ratkaisuja. Jatkuvan oppimisen mahdollisuudet on turvattava työuralla. Akava on ehdottanut tuhannen euron arvoista osaamisseteliä, jonka avulla työnantaja voisi tukea työuran aikaista kouluttautumista ja opiskelua. 

30.7.2018
Lue lisää
Pasi Sorjonen

Julkinen talous – arvioitua heikompi?

Nousukausi on jatkunut Yhdysvalloissa pian ennätyksellisen pitkään ja jossain vaiheessa se väistämättä päättyy. On aiheellista kysyä, ottavatko arviot Suomen julkisen talouden kehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana tämän riskin riittävän hyvin huomioon?

20.6.2018
Lue lisää
Miika Sahamies

Monenlaisten ihmisten ääni kuuluviin työpaikoilla

Juhannuksen jälkeen vietetään jälleen Helsinki Pride -viikkoa. Viikon järjestää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvointia ja oikeuksia edistävä järjestö HeSeta ry sekä laaja joukko vapaaehtoisia. Akava on taas mukana Pride-viikolla yhdessä työmarkkinoiden keskusjärjestöjen, SAK:n, STTK:n ja EK:n, kanssa. Helsinki Priden teemana on tänä vuonna ääni. Teemalla tuodaan esille ihmisten moninaisuutta ja tehdään tilaa niille äänille, jotka usein jäävät kuulematta.

19.6.2018
Lue lisää
Katri Ojala

Luottamuksesta työeläkejärjestelmään – ja vähän muuhunkin

Kielitoimiston sanakirjan mukaan luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. Suomi on perinteisesti ollut luottamukseen perustuva yhteiskunta. Luottamus ulottuu arkisista asioista, kuten siitä, että juna tulee silloin kun aikataulussa lukee, suurempiin kokonaisuuksiin kuten yhteiskunnallisiin instituutioihin.

15.6.2018
Lue lisää
Pasi Sorjonen

Suomen talous on oivassa kasvuvireessä

Suomen talous kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä odotettua vahvemmin. BKT:n volyymi kohosi komeat 1,25 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Vuotta aiemmasta kasvua kertyi 2,8 prosenttia (tai 3,1 prosenttia, kun huomioidaan työpäivien vähäisempi määrä nyt). Kun vielä edeltävän neljänneksen luvut tarkentuivat melko paljonkin paremmiksi, asetelmat loppuvuotta ajatellen ovat suorastaan herkulliset.

1.6.2018
Lue lisää
Miia Kannisto

ILO:n työkonferenssissa pääaiheena väkivalta ja häirintä työelämässä

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n 107. työkonferenssi (ILC2018) alkoi Genevessä 28. toukokuuta. Se kestää kaksi viikkoa ja se kokoaa vuosittain yhteen kolmikantaiset delegaatiot järjestön 187 jäsenvaltiosta keskustelemaan työelämäkysymyksistä

1.6.2018
Lue lisää
Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.