Korkeakoulujen opiskelijavalinnat tehdään poikkeuksellisissa oloissa. Ihmisten kokoontumista ja liikkumista on rajoitettu, tarpeettomia ihmiskontakteja on vältettävä. Ammattikorkeakoulut ilmoittivat luopuvansa fyysisten valintakokeiden järjestämisestä englanninkielisten ohjelmien haussa ja korvaavansa ne todistusvalinnalla sekä tehtävillä. Korkeakoulut ovat sitoutuneet yhteistyöhön ja toteuttamaan opiskelijavalinnat turvallisesti myös suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen osalta, tavalla tai toisella.
Pandemian aiheuttama paine korkeakouluissa on ymmärrettävästi kova. Opetusta on siirretty kiireen vilkkaa verkkoon. Lähiopetusta ei järjestetä ja kampukset ovat hiljentyneet. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on tehty ja tehdään kova työ siinä, etteivät kenenkään opinnot kohtuuttomasti viivästyisi.
Jos tämänhetkiset rajoitteet pysyvät voimassa ja koronavirus leviää asiantuntijoiden ennusteiden mukaan, kevään valintakokeita ei pidä järjestää niiden totutussa muodossa yliopistoissa. Kyse on hakijoiden ja yliopistojen henkilöstön turvallisuudesta.
Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on pohdittava vakavasti, miten fyysiset valintakokeet voitaisiin korvata esimerkiksi jollakin sähköisellä menettelyllä. On todella varauduttava tilanteeseen, jossa totuttu tapa ei ole mahdollinen. Pelkkä aikataulun venyttäminen ei ole kestävä ratkaisu, sillä emme rehellisesti sanoen osaa arvioida, kauanko poikkeustila jatkuu. Vältettävissä olevia riskejä ei missään nimessä pidä ottaa.
Opiskelijavalinnat ovat korkeakoulujen omassa päätösvallassa. Tärkeintä on, että opiskelijavalinnat pystytään toteuttamaan turvallisesti ja hakijat saavat tiedon mahdollisista muutoksista kohtuullisessa ajassa. Kevään yhteishaussa on monella nuorella paljon kiinni.
- Lisätietoja korkeakoulujen yhteishaun tilanteesta antavat kunkin korkeakoulun hakijapalvelut.
- Ajankohtaisin tieto koulutusjärjestelmästä ja koronaviruksen vaikutuksista opetus- ja kulttuuriministeriön sivustolla:
https://minedu.fi/koronavirus-ja-varautuminen