Elinvoimaisessa kunnassa on hyvä asua, tehdä työtä, oppia ja harrastaa
Olemme kiteyttäneet kuntavaalitavoitteemme luonnehdintaan ”elinvoimainen kunta”. Kunnan elinvoima -käsite kuvaa hyvin kuntien talouden tärkeää merkitystä sekä monipuolisten tehtävien ja palvelujen välistä yhtälöä. Nostan kirjoituksessani esiin näkökulmia kuntien elinvoimaan. Kuntavaalien yhteydessä on hyvä pohtia, miten asiat ovat omassa kunnassa ja miten se huolehtii tulevaisuuden elinvoimaisuudestaan.
Mikä määrää maisteritutkinnon tuoton ja sen naisvaltaisuuden välistä yhteyttä?
Suomen työmarkkinoille on ominaista, että naisten työssäkäynti on yhtä yleistä kuin miesten työssäkäynti, mutta myös ammattien vahva eriytyminen sukupuolen ja työnantajasektorin mukaan. Tutkin väitöstutkimuksessani palkka- ja tuloeroja sekä muita näkökulmia työmarkkinaeriytymiseen. Tarkastelin muun muassa empiiristä yhteyttä erilaisten maisteritutkintojen naisosuuden muutoksen ja tutkinnon suorittaneiden tulojen kasvun välillä.
Vastuullinen eläkepolitiikka on pitkäjänteistä
Työmarkkinakeskusjärjestöillä on ollut useita vuosikymmeniä merkittävä asema työeläkejärjestelmän ja eläkepolitiikan kehittämisessä. Keskusjärjestöt ovat neuvotelleet ja sopineet useita työeläkejärjestelmää koskevia uudistuksia. Järjestelmää on kyetty kehittämään työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimuksilla pitkäjänteisesti niin, että ratkaisut ovat olleet riippumattomia poliittisista suhdanteista.
Elvytyspaketti hyväksytty – nyt katse eteenpäin!
EU:n elvytyspaketin hyväksyminen Suomessa oli kaikista näkökulmista katsoen tuskallista – mutta myös hyödyllistä. Tietämättömyys unionin toiminnasta ja Suomen jäsenyyden perusteista paistoi läpi. Ja tämä pätee valitettavasti myös moniin päättäjiin.
Tarvitsemmeko oman Super Marion?
”Hallitus tekee kaiken, mitä tarvitsee, jotta Suomi on jälleen maailman kilpailukykyisin maa ja sillä on korkein mahdollinen luottoluokitus. Uskokaa pois, teemme niin paljon, että se riittää varmasti.”
Työn tekemisen on oltava turvallista kaikissa olosuhteissa
Kansainvälisen työjärjestön ILOn koordinoimaa kansainvälistä työturvallisuuspäivää vietetään 28. huhtikuuta, kun olemme eläneet yli vuoden poikkeusolosuhteissa. Pandemia on vaikuttanut työelämään ja työn tekemisen tapoihin sekä nostanut esiin uusia vaatimuksia työturvallisuudelle. Se on myös muistuttanut, että turvallinen ja turvallisesti tehtävä työ ei ole itsestäänselvyys.