SAK, Akava ja STTK: Suomen on syytä tukea EU:n elvytyspakettia

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK korostavat, että EU:n elvytyspaketin kaataminen Suomessa voisi johtaa vakaviin seurauksiin. Paketin hylkäämisestä seuraisi todennäköisesti markkinamyllerrys, joka johtaisi työpaikkojen katoamiseen ja lamauttaisi tärkeintä vientialuettamme eli unionin sisämarkkinoita. Jo itse paketin syntyminen rauhoitti markkinoita ja on luonut toivoa koronan runtelemaan maanosaan, järjestöt huomauttavat.

6.5.2021

Elvytyspaketin käsittelyssä ei ole kyse pelkästään yhdestä paketista. Jos eduskunta torjuisi sen, ajautuisimme väistämättä EU:n ulkokehälle. Järjestöt muistuttavat, että lähivuosina unionitasolla tehdään raskaan sarjan päätöksiä, jotka koskevat muun muassa ilmastoa, taloutta, kauppapolitiikkaa ja monia muita meille tärkeitä asioita, joiden edistämisessä tarvitaan laajaa yhteistyötä.

On lisäksi muistettava, että unionin monivuotinen budjetti vuosille 2021–27 on kytketty elvytyspakettiin. Jos elvytyspaketti hylättäisiin, saattaisimme samalla epävarmuuden tilaan esimerkiksi EU:n rakennerahastot sekä koulutus- ja tutkimusohjelmat.

– EU:n elvytyspaketti on tulevaisuuteen katsova ja uutta kestävää kasvua luova. Se edistää voimakkaasti esimerkiksi digitalisaatiota, osaamista ja kiertotaloutta, joista syntyy uusia työpaikkoja sekä kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla. Se ei ole sisällöltään täydellinen, mutta ryhmässä tehtävät päätökset ovat aina sovitteluratkaisuja, järjestöt korostavat.

EU on Suomelle laaja kokonaisuus, jonka avulla meillä on muun muassa vapaa liikkuvuus. EU on rauhanprojekti ja tärkeä äänemme globaaleissa kysymyksissä. Suomalaisten laaja enemmistö tukee jäsenyyttä ja eurooppalaista yhteistyötä. SAK, Akava ja STTK painottavat, että näitä arvoja ei pidä vaarantaa.

Lisätietoja

Jarkko Eloranta, puheenjohtaja, SAK, haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemen kautta, puh. 0400 969 633

Sture Fjäder, puheenjohtaja, Akava, puh. 0400 609 717

Antti Palola, puheenjohtaja, STTK, puh. 040 509 6030