Ilmastonmuutos etenee – nyt on aika toimia

Tuoreen IPCC:n erikoisraportin mukaan jäätiköt sekä lumen ja ikiroudan peittämät alueet ovat pienentyneet ja pienentyvät yhä ilmaston lämpenemisen edetessä. Sulamisen ja valtamerien lämpenemisen seurauksena merenpinnan nousu kiihtyy edelleen, mikä uhkaa muuttaa peruuttamattomasti planeetan ekosysteemejä. Tämä aiheuttaa valtavia muutoksia myös ihmisille.

26.9.2019

Erityisesti kärsivät merten rannikkoalueiden asukkaat, saarilla asuvat ihmiset, arktisten alueiden yhteisöt ja jäätiköiltä käyttövetensä saavat ihmiset.  Vaikutukset ulottuvat suoraan satoihin miljooniin ja jopa miljardeihin ihmisiin sekä heidän elinolosuhteisiinsa tulevaisuudessa.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamaa merten ja kryosfäärin muutosta voidaan hidastaa vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi. Päästöjen vähentäminen ei ole ainoa keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, vaan hiilidioksidin määrää voidaan vähentää kasvattamalla hiilinieluja tai ottamalla hiilidioksidia pois ilmakehästä muillakin tekniikoilla kuin yhteyttämisprosessin avulla. Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi muilla kuin biologisella prosessilla ei tosin ole todellisuutta vielä.

IPCC:n julkaisema erikoisraportti kuvaa monipuolisesti erittäin ikäviä seurauksia, joita ilmastonmuutoksella on. Ilmastonmuutokseen liittyvällä tutkimustyöllä on laajemmin ottaen kolme tärkeää seurausta. Ensimmäinen on, että tutkitun tiedon lisääntyessä tarvitsee entistä vähemmän keskustella siitä, onko ilmastonmuutos totta vai ei. Toinen seuraus on, että tiedämme jo kohtuullisen hyvin, millä tavoin ilmastonmuutosta voitaisiin tehokkaimmin hillitä. Kolmas on, että meille tulee kiire toimia, jotta ihmiskunta välttyisi ilmastonmuutoksen aiheuttamalta ekologiselta ja humanitaariselta katastrofilta.

Akavan ilmastolinjausten pääviesti on, että tarvitsemme lisää ja tehokkaampia toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja sopeutumisen toteuttamiseksi. Lisäksi meidän on panostettava ihmisten osaamiseen kaikilla tasoilla. Meidän pitää vahvistaa osallistumista ilmastonmuutostoimenpiteiden toteuttamiseen, esimerkiksi työpaikkojen hiilijalanjäljen pienentämiseen. Ylhäältäpäin sanelu ei toimi; se aiheuttaa vain keinotekoista vastakkainasettelua.

Tällä viikolla on kansainvälinen ilmastoviikko. Alkuviikosta pidettiin YK:n ilmastohuippukokous, joka keräsi New Yorkiin vain hieman alle puolet maailman maista. Kokouksen saldoksi jäi jälkipolvien muisteltavaksi lähinnä Greta Thunbergin ja Donald Trumpin kohtaaminen. Valtioiden välinen ilmastonmuutosprosessi jatkaa entisellä polullaan Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamiseksi, konkreettiset kansalliset sitoumukset toimenpiteistä puuttuvat merkittäviltä osiltaan.

Perjantaina on kansainvälinen ilmastolakko -mielenosoitus, johon odotetaan osallistuvan ympäri maailman miljoonia ihmisiä. Akava kannustaa jäseniään aktiivisuuteen ilmastonmuutoksen suhteen. Jokainen voi osallistua toimenpiteisiin, joilla hillitään ilmastonmuutosta. Aktiivisuuden aika on nyt.

Lisätietoja: