Akavan Erityisalat vaatii avointa ja reilua puheenjohtajavaalia Akavaan

– Jäsenillemme on tärkeää, että Akava ajaa tasa-arvokysymyksiä ja myös heikommassa työmarkkina-asemassa olevien akavalaisten asiaa. Näistä näkökulmista tarkastelemme jälleen kaikkia puheenjohtajaehdokkaita, sanoo Akavan Erityisalat.

21.6.2022

Akavan Erityisalat alkaa Sture Fjäderin eroilmoituksen jälkeen valmistautua Akavan syksyn puheenjohtajavaaliin.

– Meillä hallitus päättää kenelle äänet annetaan. Ennen päätöstä kuulemme huolellisesti kaikkia ehdokkaita, sanoo Akavan Erityisalojen puheenjohtaja Tuire Eilittä.

– Akavan Erityisaloille tärkeitä kysymyksiä ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, monimuototyön teemat sekä se, että kuullaan myös huonossa työmarkkina-asemassa olevia akavalaisia. Heitä ovat sekä vastuullisiin tehtäviinsä nähden pienipalkkaiset että esimerkiksi pätkätyökurimuksen kanssa painiskelevat jäsenet, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.

– On tärkeä, että Akavassa tunnustetaan jäsenkunnan monialaisuus ja -arvoisuus. Esimerkiksi julkisen ja yksityisen sektorin välille ei saa tulla vastakkainasettelua. Se olisi vanhakantaista ajattelua, kun kumpikin tarvitsee kipeästi toistaan, Luomanmäki sanoo.

Akavan Erityisalojen puheenjohtaja Eilittä kertoo, että liitto osallistaa syksyllä myös jäseniä puheenjohtajapohdiskeluun.

– Viimeksi järjestimme neuvoa antavan äänestyksen. Nyt kyseeseen voi tulla esimerkiksi avoin paneelikeskustelu. On tärkeää, että jäsenten ääntä kuullaan valinnassa, Eilittä sanoo.

”Kassakaappisopimus oli virhe”

Akavan Erityisalat ei ole ollut mukana tekemässä nyt julkisuuteen tullutta, Fjäderin loppukautta koskenutta ns. ”kassakaappisopimusta”. Liitto pitää tällaista toimenpidettä pahana virheenä, joka nyt on korjattava kiinnittämällä erityistä huomiota tulevan vaalin avoimuuteen, reiluuteen ja tasapuolisuuteen.

Lisätietoja

puheenjohtaja Tuire Eilittä, Akavan Erityisalat, puh. 040 512 7483
toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800