Lahjoituksen suuruus on tarkalleen 51 402 euroa. Insinööriliitto luovutti summan Me-säätiölle tänään Helsingissä. Lahjoituksen vastaanottanut toimitusjohtaja Ulla Nord oli iloinen siitä, että Me-säätiö valikoitui Insinööriliiton juhlavuoden hyväntekeväisyyskohteeksi.
– On erittäin hienoa, että Insinööriliitto on tärkeällä asialla tukemassa lapsille ja nuorille yhdenvertaisia mahdollisuuksia hyvään koulutukseen ja riittävään tukeen koulunkäynnin aikana, hän sanoi.
Nordin mukaan summa käytetään säätiön ohjelmaan, jonka tavoitteena on varmistaa, että jokainen oppilas saa riittävän tuen koulunkäyntiin sekä valmiudet peruskoulun jälkeiseen koulutukseen ja työllistymiseen.
– Lahjoitus käytetään Lohjan ja Helsingin Me-koulujen kehittämistyöhön, Nord kertoi.
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mukaan juhlavuoden yksi keskeinen teema ja tarkoitus on jakaa hyvää mieltä ja konkreettista tukea insinööriyhteisön ulkopuolelle.
– Yhteistyö Me-säätiön kanssa on sitä, mitä haimme. Olemme omalla panoksellamme auttamassa nuoria juuri sellaiseen ammattiin, johon hän haluaa ja johon hänellä on lahjoja. Tämä pitää olla oikeus jokaiselle nuorelle, hän sanoi.
Insinööriliitto on tehnyt vuodesta 1919 töitä insinöörien ja paremman työelämän puolesta. Salon mukaan säätiön työn tukeminen omalta osaltaan varmistaa, että Suomella on tulevaisuudessakin monipuolisia osaajia ja ongelmanratkaisijoita rakentamassa tulevien sukupolvien hyvinvointia.
– Ilman ehjää arkea ja korkeaa koulutusta tulevaisuuden työelämässä on vaikea pärjätä. Toisaalta maa ei menesty ilman korkeasti koulutettuja asiantuntijoita ja osaajia. Tämä on yhtälö, jota Me-säätiön kanssa yhdessä ratkomme. Olemme rakentamassa tulevaisuuden Suomea, Salo sanoi.
Insinööriliiton tekemä lahjoitus julkistettiin liiton satavuotisjuhlatilaisuudessa torstai-iltana Musiikkitalolla Helsingissä.
– Me-säätiö on erittäin kiitollinen hyvästä yhteistyöstä Insinööriliiton kanssa ja haluaa kiittää kaikkia mukana olleita yhteisten tavoitteiden edistämisestä. Yhdessä saamme aikaan enemmän, Nord kiitteli.
Lisätietoja:
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo, 040 184 2290
Me-säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord, 050 578 1259
Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 21.11.2019 klo 19.00.