Sen sijaan se tarkoittaa, että pidämme kiinni Suomen sitoutumisesta kansainvälisiin sopimuksiin, jotka turvaavat työmarkkinajärjestöille elintärkeän oikeuden neuvotella jäsentensä työehdoista.
Arjessa ja jokaiselle palkansaajalle se tarkoittaa, että yhdenkään työntekijän tai ammattikunnan palkankorotuksesta ei tule poliittista huutokauppatavaraa tai heittopussia.
Kuten yksityisellä sektorilla myös julkisaloilla palkankorotuksista ja niiden kohdentamista päättävät neuvottelujen varsinaiset osapuolet eli palkansaajien ja työnantajien edustajat, eikä päätöstä pidä ulkoistaa poliitikoille.
Meillä on kokemusta siitä, mitä seuraa, kun palkat ja vaalilupaukset kulkevat käsikädessä.
Vuoden 2007 eduskuntavaalien lupaukset eivät lopulta nostaneet ketään palkkakuopasta. Sen sijaan ne aloittivat työtaistelujen, lukuisten oikeudenkäyntien, laillisuusvalvonnan ja oikeudellisten selvitysten sarjan ja johtivat kuntien sopimusjärjestelmän hajaannukseen.
Järjestöjen tehtävä on neuvotella henkilöstölle kannustavat ja kehittyvät työehdot. Työnantajien tehtävä on varmistaa, että ne kohtelevat henkilöstöään oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti. Poliitikoilla puolestaan on edessään laaja ja vaikea tehtävä sen määrittelemiseksi, millainen on ikääntyvän Suomen julkinen sektori ja miten se rahoitetaan.
Suomi elää muun maailman rinnalla poikkeuksellista murrosta ja siksi on tärkeää, että me työmarkkinoilla toimivat käymme poliitikkojen kanssa arvokeskustelua koko julkisen sektorin asemasta sen sijaan, että ulkoistaisimme keskeisimmän tehtävämme eli neuvottelut työ- ja virkaehdoista maan hallitukselle.
Katarina Murto, Akavan työmarkkinajohtaja
Maria Löfgren, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn toiminnanjohtaja
Linkki kirjoitukseen Jukon sivustolla:
