Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: Varhaiskasvatuksen opettajien asema selkiytyy kunta-alan neuvottelupöydässä

Puheenjohtajat Olli Luukkainen ja Anitta Pakanen ovat hyvillään varhaiskasvatuksen opettajien siirtymisestä kunnan opetusalan sopimukseen. Sopimusalasiirron myötä alkaa pitkä marssi varhaiskasvatuksen opetushenkilöstön palkkauksen kohentamiseksi.

31.8.2021

Kunnallisen varhaiskasvatuksen kelpoisuusehdot täyttävä opetushenkilöstö siirtyy 1.9.2021 lähtien kunnan opetusalan OVTES-sopimukseen. Tämä tarkoittaa, että Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien KT neuvottelee koko opetusalan palvelussuhteen ehdoista vastedes suoraan OAJ:n kanssa.

Muutoksen myötä kaikki kunnallisissa kouluissa ja oppilaitoksissa toimivat opettajat sekä kelpoiset kuntien päiväkotien opettajat, erityisopettajat, päiväkodin johtajat ja voimassa olevan varhaiskasvatuslain kerhotoiminnan varhaiskasvatuksen opettajan tehtävässä toimivat kuuluvat yhteen ja samaan sopimukseen. Varhaiskasvatuksen opettajien työehdoista neuvoteltiin aiemmin kunnan yleisellä KVTES-sopimusalueella. Sopimusalasiirrosta sovittiin kunta-alan kevään 2020 neuvotteluissa.

– Siirtymä on historiallinen, sillä se on ollut OAJ:n tavoitteena jo 1990-luvun alusta lähtien, jolloin silloinen Lastentarhanopettajaliitto liittyi OAJ:hin. Varhaiskasvatuksen merkitys erottamattomana osana oppimispolkua ja koulutusjärjestelmää ymmärretään nyt paremmin kuin koskaan aiemmin. Varhaiskasvatuksen opettajien työn pedagoginen luonne on tunnustettu myös varhaiskasvatuslaissa, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen muistuttaa.

– Lasten vanhemmat ja kansalaiset arvostavat varhaiskasvatuksen opettajien työtä. Valitettavasti laaja arvostus ei näy kuitenkaan palkkauksessa, sillä varhaiskasvatuksen opettajan alkupalkka jää reiluun 2 400 euroon. Palkkaukseen pitää tavoitella korjausta pitkäkestoisen palkkaohjelman myötä. Maisterikoulutuksen saaneen vähimmäispalkan pitäisi olla vähintään 3 000 euroa, Luukkainen toteaa.

Vaatimaton palkkaus ei kannusta pysymään työssä

– Sopimusalasiirron myötä varhaiskasvatus nähdään nyt myös työmarkkinapöydässä osaksi koulutusketjua. Tämä on pitkän odotuksen täyttymys. Toki odotamme parannuksia myös palvelussuhteen ehtoihin. Kaikkia pulmia ei ratkaista kerralla, mutta palkkaohjelmalla saataisiin korjaus alulle, OAJ:hin kuuluvan Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton puheenjohtaja Anitta Pakanen pohtii.

– Alan kehno palkkaus koettelee työn houkuttelevuutta. Se ei ota riittävästi huomioon koulutusta eikä työn vaativuutta, joten varsinkaan nuoret maisteritutkinnon suorittaneet eivät jää varhaiskasvatuksen opettajiksi, vaan he hakeutuvat parempipalkkaisiin asiantuntijatehtäviin tai jatkavat opintojaan, Pakanen kertoo.

Kunta-alan sopimukset voimassa helmikuun loppuun

Varhaiskasvatuksen sopimusalasiirto koskee 18 000 työntekijää. Se on ensi vaiheessa tekninen muutos, mikä ei vaikuta palvelussuhteen ehtoihin. Varhaiskasvatuksen opettajien ja päiväkodinjohtajien työehdot on määritelty omassa G-liitteessä, joka on osa OVTES-sopimusta.

Siirto ei vaikuta yksityisissä päiväkodeissa työskenteleviin varhaiskasvatuksen opettajiin. Heidän palkkansa on valitettavasti vielä heikompi kuin kunnallisissa päiväkodeissa.

Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset ovat voimassa helmikuun loppuun 2022. Yksityisissä päiväkodeissa sovellettava työehtosopimus päättyy huhtikuussa 2022.

Yhteyshenkilöt:
Olli Luukkainen
Puheenjohtaja
OAJ
Puh: +358 500 652 872
olli.luukkainen@oaj.fi

Anitta Pakanen
Puheenjohtaja
Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL
Puh: +358 40 540 8633
anitta.pakanen@vol.fi