Suomen Arkkitehtiliitto SAFA: Arkkitehtien lomautukset lisääntyneet rakentamisen heikon suhdanteen vuoksi

Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) Arkkitehtitoimistojen Liiton (ATL) ja Suomen maisema-arkkitehtiliiton (MARK) hiljattain toteuttama kysely paljastaa, että lomautukset arkkitehtuurin alan työpaikoissa ovat yli kolminkertaistuneet puolessatoista vuodessa. Irtisanomisia on kuitenkin edelleen verrattain vähän.

8.5.2024

Arkkitehtuurin alan suhdannetilannetta kartoitettiin kyselyllä huhtikuussa 2024 kuudetta kertaa. Kyselyn 312 vastaajaa jakaantuivat yrittäjiin tai ammatinharjoittajiin (29,5 % vastaajista) ja palkansaajiin.

Kyselyyn vastanneista yrittäjistä ja ammatinharjoittajista 40 prosenttia kertoi yrityksensä lomauttaneen henkilöstöä kyselyä edeltäneen puolen vuoden aikana. Vajaa kolmannes yrittäjistä (30,8 %) ilmoitti myös tulevista lomautusaikeista. Viime vuoden syksynä toteutussa kyselyssä irtisanomisista tai lomautuksista kertoi reilu 27 prosenttia yrittäjävastaajista ja vuoden 2022 marraskuussa vain vajaat 12 prosenttia.

”Suuntaus on varsin selvä, lomautukset ovat lisääntyneet myös arkkitehtuurin alan työpaikoissa rakentamisen heikon suhdannetilanteen seurauksena. Safan, ATL:n ja Mark:in toteuttamien kyselyjen mukaan yritysten lomautukset ovat yli kolminkertaistuneet puolessatoista vuodessa”, Safan erityisasiantuntija Pia Selroos sanoo.

”Työntekijöitä on jouduttu vähentämään etenkin keskisuurista 5-10 hengen toimistoista. Työntekijöitään irtisanoneista tai lomauttaneista yrittäjistä yli puolet toimii tämän kokoluokan toimistoissa.”

Työntekijöiden vastauksissa suuntaus on samankaltainen. Palkansaajista noin puolet (49,3 %) ilmoitti työpaikalla tapahtuneista lomautuksista kyselyä edeltäneen puolen vuoden aikana. Vastaava prosenttiluku oli 37,5 vuonna 2023 ja 19 vuonna 2022.

Irtisanomisia saman verran kuin rekrytointeja

Yrittäjävastaajista vain 12 prosenttia ilmoitti yrityksensä irtisanoneen henkilöstöä edeltäneen kuuden kuukauden aikana. Saman verran (12,2 %) yrittäjistä ilmoitti myös suunnittelevansa rekrytointeja.

”Irtisanomisten määrä ei ole kasvanut lomautusten lailla. Korjausrakentaminen ei ole pysähtynyt taantumankaan aikana, ja kuntasektorilla arkkitehdeista on edelleen osin pulaa”, Arkkitehtitoimistojen liiton toiminnanjohtaja Kalle Euro sanoo.

Palkansaajavastaajista lähes puolet (47,7 %) kertoi, että työpaikalla on rekrytoitu lisää henkilöstöä kyselyä edeltäneen puolen vuoden aikana. Työpaikan irtisanomisista ilmoitti 16 prosenttia palkansaajavastaajista.

Hankkeiden viivästykset lisääntyneet

Yrittäjävastaajista peräti 71 prosenttia ilmoitti yrityksensä hankkeiden viivästyneen edeltävien kuuden kuukauden aikana (63 % viime vuonna ja 55,6 % vuonna 2022).

Lähes puolet (47,8 %) vastanneista yrittäjistä kertoi myös, että hankkeita on peruuntunut. Viime vuoden kyselyssä peruuntumisista ilmoitti noin 42 prosenttia vastanneista ja vuonna 2022 noin kolmannes vastanneista. Myös palkansaajista yli kolmannes (38,5 %) kertoi tuoreessa kyselyssä hankkeiden peruuntumisesta.
Luottamus tulevaan konkretisoituu kysyttäessä yrittäjien arviota yrityksensä tilanteesta vuoden lopussa. Erinomaisena tai hyvänä tilannetta pitää enää noin neljännes kyselyyn vastanneista yrittäjistä (26,1 %), kun vastaavaan arvioon päätyi viime vuonna 42,6 prosenttia ja vuonna 2022 peräti 58,7 prosenttia kyselyyn vastanneista. Reilu neljäsosa (27,2 %) uskoo tämän vuoden kyselyssä yrityksensä tilanteen olevan vuoden lopussa huono.

Myös palkansaajien luottamus on laskussa: tilanteensa arvioi erinomaiseksi tai hyväksi enää noin puolet (49,1 %). Heistä 55 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla. Tulevan työtilanteensa välttäväksi tai huonoksi arvioi noin 43 prosenttia vastanneista työntekijöistä. Vielä viime vuoden syksyllä toteutetussa kyselyssä tilanteensa ennusti hyväksi tai erinomaiseksi 70 prosenttia, ja vuoden 2022 lopulla peräti 81 prosenttia palkansaajista.

Maisema-arkkitehdeilla näkymät ovat pysyneet edelleen valoisana. Kyselyyn vastasi 38 maisema-arkkitehtia, joista yrittäjiä kuusi. Yrittäjistä kaikki vastanneet asioivat tulevan tilanteensa hyväksi tai vähintään välttäväksi. Työntekijöistä peräti 80 prosenttia ennakoi tulevan työtilanteensa hyväksi tai erinomaiseksi.
”Maisema-arkkitehtitoimistot on perinteisesti olleet vähemmän suhdanneherkkiä, koska työkanta jakautuu laajasti eri sektoreille”, Suomen maisema-arkkitehtiliiton puheenjohtaja Pia Kuusiniemi sanoo.

Taustatietoa vastaajista

• 312 vastaajaa, joista 29,5 % yrittäjiä tai ammatinharjoittajia, loput palkansaajia
• Yrittäjävastaajissa eniten 5-10 hengen toimistoja (39,6 %), alle viiden hengen toimistoja 37,4 %, loput 11 hengen tai sitä suurempia yrityksiä
• Palkansaajavastaajista 48,1 % työskentelee yksityisellä sektorilla, 19,9 % julkisella sektorilla
• Palkansaajavastaajissa suurin ryhmä (35 %) yli 50 hengen toimistoissa työskenteleviä
• Palkansaajista 52 % kertoo työskentelevänsä arkkitehtitoimistoissa, 14,1 % monialaisissa suunnittelutoimistoissa ja 21,8 % kunnalla tai kaupungilla ja 1,8 % maisema-arkkitehtitoimistossa

Lisätietoja

Pia Selroos, erityisasiantuntija, SAFA, p. 041 528 2952
Kalle Euro, toiminnanjohtaja, ATL, p. 046 600 0595
Nita Koskiahde, toiminnanjohtaja MARK, p. 040 718 9597