Akava: Häirintä ja väkivalta poistettava työelämästä lainsäädäntömuutoksin

Akava esittää, että lainsäädäntöä tiukennetaan, jotta häirintää ja väkivaltaa työelämässä voidaan ennaltaehkäistä ja poistaa tehokkaammin. Muutokset voidaan tehdä työturvallisuuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä.

24.11.2021

– Jokaisella on oikeus turvalliseen työympäristöön. Epäasiallista kohtelua, häirintää ja väkivaltaa esiintyy työelämässä lainsäädännön velvoitteista huolimatta. Turvallisella työympäristöllä on merkittävä vaikutus työntekijöiden hyvinvointiin ja työkykyyn. On tärkeää, että työpaikoilla on epäasiallisen käytöksen ja häirinnän poistamiseksi selkeät menettelytavat, jotka tehdään tutuiksi henkilöstölle jo perehdytysvaiheessa sekä rohkaistaan ottamaan mahdolliset ongelmatilanteet esille, sanoo Akavan työmarkkinajohtaja Katarina Murto.

– Lainsäädännössä pitää täsmentää työnantajan velvollisuutta ennaltaehkäistä ja ryhtyä toimiin häirinnän ja epäasiallisen kohtelun sekä väkivallan poistamiseksi. Työnantajalla pitää olla velvollisuus varmistaa, että häirintä tai muu epäasiallinen kohtelu myöskin loppuu, Murto toteaa.

– Mielestämme työnantajan velvollisuutta järjestää työ- ja työskentelyolosuhteet pitää täsmentää lainsäädännössä väkivallan uhkan ja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Yksintyöskentelyä on rajoitettava velvoittavammin. Jos työntekijä joutuu työssään väkivallan tai sen uhan kohteeksi, hänellä pitää olla oikeus saada tukea ja jälkihoitoa työterveyshuollossa. Esitämme, että työturvallisuuslakiin lisätään työturvallisuusrikkomuksena häirintää ja väkivallan uhkaa koskevien säännösten noudattamisen laiminlyönti, Murto sanoo.

Joka viides akavalainen on joutunut työssään väkivallan ja joka kolmas häirinnän kohteeksi

Akava Works -kyselyn mukaan 23 prosenttia akavalaisista on kokenut työssään väkivaltaa tai sen uhkaa ja 36 prosenttia häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua kolmen viime vuoden aikana. Väkivallan kohteeksi joutuminen on naisilla yleisempää kuin miehillä, alle 45-vuotiailla yleisempää kuin tätä vanhemmilla ja kunnissa yleisempää kuin muilla työnantajasektoreilla.

– Vajaa puolet väkivaltaa kokeneista kertoi, että työnantaja ei ollut puuttunut väkivaltaan. Syynä oli 17 prosentilla se, että työnantaja ei tiennyt koetusta väkivallasta. Vajaa kolmannes kertoi, että väkivaltaan ei ollut puututtu, vaikka asiasta tiedettiin. Työnantaja oli puuttunut tilanteeseen joka kolmannen väkivaltaa kokeneen kohdalla ja 10 prosentilla väkivalta oli myös vähentynyt tai loppunut työnantajan toimenpiteiden jälkeen, kertoo tutkija Joonas Miettinen.

Häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua kokeneista 39 prosentilla työnantaja oli puuttunut häirintään. Useampi kuin joka kymmenes kertoi, että epäasiallinen kohtelu oli vähentynyt tai loppunut työnantajan toimenpiteiden jälkeen. Työnantaja ei ollut puuttunut tilanteeseen 31 prosentilla häirintää kokeneista, vaikka tiesi asiasta ja 19 prosentilla, koska ei tiennyt asiasta.

– On ikävää, että näin moni on jättänyt kertomatta esihenkilölleen tai työnantajalleen työssään kohtaamastaan häirinnästä, epäasiallista kohtelusta tai väkivallasta tai sen uhasta. Suomalaisessa työelämässä ja työkulttuurissa on paljon hyvää, mutta on selvää, että epäasiallisen kohtelun, häirinnän ja väkivallan esiintymistä työssä ei voida hyväksyä. Siksi tarvitsemme sekä lainsäädäntömuutoksia että laajaa yhteiskunnallista keskustelua, jotta työssä koettu turvallisuus ja työhyvinvointi parantuvat, Murto korostaa.

Tutustu Akavan esityksiin lainsäädäntömuutoksiksi ja Akava Works -kyselyn tuloksiin.

 

Yhteyshenkilöt

työmarkkinajohtaja Katarina Murto
Puh. +358505689188

tutkija Joonas Miettinen
Puh. +358445153511