Poikkeusolot saivat ideat versomaan – tutustu työelämän selviytymistarinoihin koronavirusepidemian keskellä

Työterveyslaitos, ministeriöt ja työmarkkinakeskusjärjestöt yhdessä Suomen Yrittäjien, Business Finlandin, Opetushallituksen, Sitran ja Työturvallisuuskeskuksen kanssa ovat yhdessä lähteneet keräämään ja jakamaan kekseliäitä työkäytäntöjä, parhaita vinkkejä ja selviytymistarinoita poikkeusoloissa eri aloilta ympäri Suomen. Työelämän selviytymistarinoita korona-ajan Suomesta -verkkosivustolle voi jättää oman vinkkinsä tai kertoa selviytymistarinansa ja samalla tutustua huikeisiin oppeihin ja oivalluksiin korona-ajan Suomesta.

23.4.2020

Tuore verkkosivusto kokoaa yhteen kuvauksia, vinkkejä ja hyviä käytäntöjä työelämän tavoista selviytyä koronavirusepidemian aikana. Sivustolla voi jakaa oman työyhteisönsä hyvän käytännön poikkeustilanteen ajalta ja tutustua muiden kokemuksiin.

Ideat ja tarinat luokitellaan sivustolla kahdeksaan teemaan. Näitä ovat

1. Case-esimerkit etätyöloikasta
2. Kasvotusten tapahtuvan palvelun ja kanssakäymisen uudet muodot
3. Koulutuksen, opetuksen ja palveluiden digiloikka
4. Liiketoiminnan innovaatiot
5. Joustavat toimintatavat uudessa tilanteessa, kuten uudenlaiset tehtävät, mahdollisuus tehdä poikkeusoloissa väliaikaisesti muuta kuin omaa työtä ja tarvittavan osaamisen, esimerkiksi digiosaamisen ripeä rakentaminen
6. Yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin rakentaminen poikkeusoloissa
7. Vuorovaikutus ja neuvottelu etäyhteydellä
8. Kokemukset johtamisesta, esimiestyöstä ja päätöksenteosta poikkeusoloissa

Selviytymistarinoita kerrotaan sivustolla myös kahdeksan eri ammattia ja alaa edustavan esimerkkiorganisaation kautta. Näiden organisaatioiden matkaa poikkeusolojen läpi seurataan sivustolle kertyvien videohaastatteluiden avulla. Mikä toimintatapa kannatti, miten organisaatiot onnistuvat luovimaan korona-ajan halki, entä jäävätkö jotkin uudet käytännöt pysyvästi käyttöön?

”Työelämässä on nyt meneillään ennennäkemätön digiloikka. On tärkeää, että oppeja jaetaan laajasti ja mahdollisimman moni pääsisi tähän mukaan”, toteaa tutkimusprofessori Tuomo Alasoini Työterveyslaitokselta.

Hanke on osa uutta kansallista Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelmaa, jossa ovat mukana Akava, Business Finland, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kirkon työmarkkinalaitos, KT Kuntatyönantajat, Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriö, Sitra, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen Yrittäjät, STTK, työ- ja elinkeinoministeriö, Työturvallisuuskeskus ja Valtion työmarkkinalaitos.

Tututu sivustoon: www.ttl.fi/koronatarinat

Lisätietoja:
Asiantuntija Kirsi Luokkala, Työterveyslaitos, puh. 050 414 3779, kirsi.luokkala (at) ttl.fi
Tutkimusprofessori Tuomo Alasoini, Työterveyslaitos, puh. 050 564 6140, tuomo.alasoini (at) ttl.fi
Erityisasiantuntija Tiina Kaksonen, Työterveyslaitos, puh. 050 364 3158, tiina.kaksonen (at) ttl.fi

Sekä valmisteluryhmän jäsenet:
Toimialapäällikkö Anu Sajavaara, Palta ry, puh. 40 705 0939, anu.sajavaara (at) palta.fi
Johtava työelämän kehittämisen asiantuntija Niilo Hakonen, KT Kuntatyönantajat, puh. 040 820 6800, niilo.hakonen (at) kt.fi
Kehittämispäällikkö Juha Antila, SAK, puh. 050 575 1790, juha.antila (at) sak.fi
Työelämäasiantuntija Erkki Auvinen, STTK, puh. 040 5450 631, erkki.auvinen (at) sttk.fi
Työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko, Akava, puh. 040 504 4356, lotta.savinko (at) akava.fi
Neuvottelupäällikkö Oili Marttila, Kirkon työmarkkinalaitos, puh. 050 594 1710, oili.marttila (at) evl.fi
Neuvotteleva virkamies Jouko Hämäläinen, Valtion työmarkkinalaitos, jouko.hamalainen (at) vm.fi