Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Palkkapäivä-väki tervehti marssillaan myös eduskuntaa – Sovintoesitys tulossa tiistaina

Kunta-alan mielenosoitusmarssi Helsingissä pysähtyi perjantaina 6. toukokuuta myös eduskunnan eteen, eikä vaatimuksista jäänyt epäselvyyttä: arvostusta ja lisää liksaa!

6.5.2022

Palkkapäivä-tapahtuman kanssa samaan aikaan iltapäivällä sovittelulautakunta tiedotti antavansa sovintoehdotuksen kunta-alan työriidassa ensi tiistaina.

– Lakkomme on siis purrut. Hyvä, että sovintoesitys on tulossa, kiteyttää JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Lakko osoittanut kuntatyön merkityksen

Tällä viikolla yli 80 000 kunta-alan palkansaajaa on ollut lakossa kymmenessä kaupungissa, mukaan lukien pääkaupunkiseutu.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen totesi Palkkapäivä-tilaisuuden puheessaan, että lakot ovat nostaneet nyt kansakunnan tietoisuuteen koko kuntatyön laajuuden ja merkityksen Suomelle ja suomalaisille.

– Julkinen sektori pitää vaikeimpinakin aikoina huolen kansalaisten palveluista, ja nyt on aika osoittaa tämän työn merkityksellisyys ja arvostus myös rahalla.

Tiivistä yhteistyötä

JUKO, Jyty ja JHL ovat tehneet neuvottelukierroksella ja lakkojärjestelyissä tiivistä yhteistyötä. Myös kuntasektorin työpaikoilla palveluiden sujuvuus perustuu monen eri ammatti-ihmisen panokseen.

– Kuntatyötä tehdään työpaikoilla yhdessä – työtehtävästä ja järjestäytymisestä riippumatta. Jokaisella on siinä oma tärkeä tehtävänsä, ja homma toimii, kun kollegaan ja esihenkilöön voi luottaa, korosti Maria Löfgren marssin jälkeen Narinkkatorilla pidettyssä Palkkapäivä-tilaisuudessa.

– Sama tilanne on myös edunvalvonnassa. Teemme tätä yhdessä, toisiamme tukien, vaikka ammattiryhmämme ovat erilaisia, hän lisäsi.

#neuvotellen2022 Twitterissä ja Facebookissa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kerromme kuntasektorin sopimusneuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Lue lisää aiheesta