Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: SOTE-neuvotteluissa esillä paikallinen sopiminen, lomakysymykset sekä määräaikaisten asema

SOTE-sopimuksen neuvottelut käsittelivät maanantaina 28. helmikuuta muun muassa arkipyhäviikon vuosilomaan sekä paikalliseen sopimiseen liittyviä kysymyksiä.

3.3.2022

Osapuolet keskustelivat myös määräaikaisessa palvelusuhteessa olevien asemasta hyvinvointialueille siirryttäessä.

– Näissä kolmessa asiassa löysimme yhteisymmärrystä ohjeistuksen tarpeellisuudesta ja sisällöstä, kertoo JUKOn neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen.

SOTE-neuvottelujen työaikatyöryhmä jatkaa edelleen työaikakysymysten käsittelyä. Siellä esillä on ollut muun muassa matka-ajan korvaaminen.

– Seuraavan kokouksen ajankohtaa emme vielä päättäneet, mutta sovimme sen olevan mahdollinen nopeallakin aikataululla. Eli katsomme, miten kunta-alan pääryhmän neuvottelut etenevät, sanoo Vattulainen.

SOTE-sopimuksen pääsopijapuoliin kuuluvat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Sote (Super, Tehy, SPAL), Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Kerromme SOTE-sopimuksen neuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #sotesopimus. Opiskelijoille ja nuorille erityisesti suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 28.2.2022.

Lue lisää aiheesta