Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia: Helsingin kaupunki rikkoo varhaiskasvatuksen työntekijöiden perusoikeuksia lakkoilla

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on saanut Helsingin kaupungilla työskenteleviltä jäseniltään runsaasti viestejä siitä, että Helsingin kaupunki on yrittänyt murtaa lakon ja painostaa työntekijöitä, jotta nämä eivät uskaltaisi jäädä lakkoon.

7.4.2022

Helsingin kaupunki on esimerkiksi kerännyt nimilistoja lakkoon osallistuvista Talentian jäsenistä tai kysynyt työntekijöiltä, ovatko nämä tulossa töihin lakkouhan alla olevina päivinä.

– Työnantaja on korostanut, että se ei kysy, kuka jää lakkoon. Sen sijaan he kysyvät, kuka tulee töihin. Muistutamme, että tällaiset kiertokautta tehdyt tiedustelut eivät ole sallittuja. Lakko on laillinen toimenpide. Työnantaja ei saa kohdistaa lakkoon osallistuviin painostusta eikä kysyä millään tavalla väännellen tai käännellen, onko työntekijä osallistumassa lakkoon tai kuuluuko hän ammattijärjestöön. Tämä tulkitaan lakon murtamiseksi. Työnantaja ei voi myöskään kieltää osallistumasta lakkoon tai rajata vastuuhenkilöitä etukäteen työtaistelun ulkopuolelle, Talentian työsuhdeasioiden päällikkö Konstantin Laakkonen sanoo.

Helsingin kaupungilla varhaiskasvatuksessa työskentelevien Talentian jäsenten osalta lakko alkaa 19.4., mikäli kunta-alalle ei saada neuvottelutulosta sitä ennen. Toteutuessaan lakot mm. sulkisivat päiväkoteja.

Työehtosopimusneuvottelut keskeytyivät tuloksettomina työnantajan ilmoituksesta 28.2.2022. Talentian jäseniä neuvotteluissa edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on jättänyt lakkovaroitukset Tampereelle ja Kuopioon 12.–13.4.2022 sekä Helsinkiin, Vantaalle, Espooseen ja Kauniaisiin 19.–25.4.2022. Juuri nyt lakkoillaan Rovaniemellä, Jyväskylässä, Turussa ja Oulussa.

Lakko-oikeuden rajoittaminen on rangaistavaa

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.

Talentia kehottaa nyt Helsingin kaupunkia lopettamaan työntekijöiden painostamisen ja lakon murtamisen välittömästi. Lisäksi työnantajan toimesta luodut ylimääräiset listat, joihin on kerätty tietoa lakkoon osallistuvista työntekijöistä, on välittömästi hävitettävä.

JUKO on jo nostanut kuntatyönantajien toiminnasta kanteen työtuomioistuimeen ja tehnyt tutkintapyynnöt poliisille tähän mennessä neljässä kaupungissa: Helsingissä, Rovaniemellä, Turussa ja Vantaalla.

Lisätietoja:
Konstantin Laakkonen, työsuhdeasioiden päällikkö, puh. 09 3158 6026

>> Lue lisää lakoista

Lue lisää aiheesta