Työmarkkinajärjestelmä luo vakautta
Suomen työmarkkinoiden neuvottelutoiminta rakentuu Kansainvälisen työjärjestön ILO:n periaatteille. ILO linjaa, että etujärjestöjen on voitava harjoittaa keskinäistä sopimustoimintaa ja edunvalvontaa myös maan hallituksen ja virkamieskunnan suuntaan sekä lakien valmistelussa että taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kehittämisessä.
Kolmikantainen työ järjestelmän perustana
ILO:n pääperiaate työelämän kehittämisessä on kolmikantaisuus. Se tarkoittaa työmarkkinoiden kolmen osapuolen välistä yhteistyötä ja neuvotteluja, joka tapahtuu
- työnantajajärjestöjen,
- ammattiyhdistysliikkeen ja
- maan hallituksen välillä.
Muun muassa työelämän lainsäädännön valmistelu tapahtuu Suomessa kolmikantaisesti. Myös Euroopan unioni on omaksunut kolmikantaperiaatteen työmarkkinoiden kehittämisessä. Suomessa on noudatettu kolmikantaisuutta usean vuosikymmenen ajan.
Työmarkkinajärjestelmä alkoi Tammikuun kihlauksesta
Suomessa otettiin käyttöön länsimainen vapaa neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä sotien aikaan. Työmarkkinajärjestelmän merkkipaaluna pidetään 23.1.1940 tehtyä Tammikuun kihlausta, jossa työnantajapuoli tunnusti ay-liikkeen, ja osapuolet tunnustivat järjestäytyneen työmarkkinatoiminnan osana demokraattista yhteiskuntaa. Samalla järjestöt totesivat valmiutensa ratkaista ristiriidat ensisijaisesti neuvotellen.
Työehtosopimuksia seurasivat uusittu työehtosopimuslaki, laki työriitojen sovittelusta, laki työneuvostosta ja työtuomioistuimesta. Järjestäytynyttä työmarkkinatoimintaa ryyditti vuonna 1946 SAK:n ja STK:n tekemä yleissopimus eli neuvottelutoiminnan perusasiakirja. Yksityisille palvelualoille yleissopimus tehtiin vuonna 1970. Vuonna 1970 tulivat voimaan valtion ja kuntien virkaehtosopimuslait sekä laki kunnallisista työehtosopimuksista. Samalla keskitettiin sopimusvaltuudet kuntien ja kuntayhtymien palvelussuhdeasioissa kunnalliselle sopimusvaltuuskunnalle. Valtion, kuntien ja kirkon pääsopimuksissa on määritelty sopijaosapuolet sekä neuvottelumenettely. Evankelis-luterilaisen kirkon virka- ja työehtosopimuksia koskeva laki tuli voimaan 1975.
Pitkään harjoitettu tulopolitiikka juonsi juurensa ensimmäiseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun, ns. Liinamaa-sopimukseen, joka tehtiin vuonna 1968. Keskitetyn sopimuspolitiikan katsotaan yleisesti olevan toimiva keino ohjata työmarkkinoiden ja kansantalouden kehitystä.
Sopimukset raamittavat
Suomalainen työmarkkinajärjestelmä perustuu sopimiseen ja sovittelemiseen. Sopimuksia on tehty työmarkkinajärjestöjen kesken, mutta myös siten, että maan hallitus on osallistunut niihin.
Korkea järjestäymisaste Suomessa
Suomalaiselle työmarkkinajärjestelmälle on tyypillistä korkea järjestäytymisaste. Sekä palkansaajat että työnantajat ovat järjestäytyneet oman alansa järjestöihin yleisemmin kuin muissa EU-maissa. Suomessa on noin 2,6 miljoonaa palkansaajaa, joista 54,7 prosenttia kuului ammattiliittoihin vuoden 2021 lopussa. Ammattiliittoja on noin 80 ja ne ovat järjestäytyneet kolmeen eri palkansaajakeskusjärjestöön (SAK, Akava ja STTK).
Suuri osa työnantajista kuuluu oman alansa työnantajaliittoon, joita on kymmeniä neljässä keskusjärjestössä (Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Valtion työmarkkinalaitos VTML ja Kirkon työmarkkinalaitos KiT).
Työmarkkinasopimuksia myös Euroopan tasolla
Työmarkkinasopimuksia tehdään monella tasolla. Euroopan unionin laajuisia puitesopimuksia tekevät European Trade Union Confederation ETUC (Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY) ja työnantajien etujärjestöt Confederation of European Business BUSINESSEUROPE ja European Centre of Enterprises with Public Participation and of Enterprises of General Economic Interest CEEP.
Eurooppa-tason sopimuksia on tehty vanhempainlomasta, osa-aikatyöstä, määräaikaisesta työstä, etätyöstä ja työstressistä.
Tupoista työehtosopimuksiin ja paikalliseen sopimiseen
Suomessa palkansaajien ja työnantajien keskusjärjestöt ovat tehneet keskitettyjä tuloratkaisuja ja yleisiä keskusjärjestösopimuksia. Kun keskusjärjestötasolla syntyi tulosopimus, jossa maan hallitus on mukana, sitä kutsuttiin tulopoliittisiksi kokonaisratkaisuiksi. Raamisopimus, josta sovittiin lokakuussa 2011, on keskitetty työmarkkinaratkaisu, johon liittyi valtiovallan toimia.
Ammattiliitot ja työnantajaliitot tekevät työ- ja virkaehtosopimuksia. Työnantajaliittoihin järjestäytyneet työnantajat sitoutuvat noudattamaan työehtosopimuksia. Lisäksi ns. yleissitovat työehtosopimukset velvoittavat myös järjestäytymättömiä työnantajia.
Työpaikoilla työntekijöiden edustajat ja työnantaja voivat tehdä paikallisia sopimuksia. Työntekijä ja työnantaja tekevät keskenään työsopimuksen.
Ammattiliitot ovat vaikuttaneet muun muassa nähin
- Neljän viikon vuosiloma, 1971
- Lomaltapaluuraha, 1972
- Seitsemän kuukauden äitiysloma, 1974
- Talviloma, 1977
- Sairaus- ja äitiyspäivärahauudistus, 1981
- Ansiosidonnainen työttömyysturva, 1984
- Pekkasvapaat, 1984
- Nais- ja matalapalkkaratkaisut, 1989-2003
- Loppiainen vapaapäiväksi, 1992
- Vuorotteluvapaa, 1996
- Työterveyshuoltolain uudistus, 2000
- Isäkuukausi, 2001
- Joustavat työaikakäytännöt, 2001
- Helatorstai vapaapäiväksi, 2002
- Määräaikaisten työsuhteiden rajoittaminen, 2003
- Työaikapankkisuositus, 2003
- Muutosturvapaketti, 2005
- Tasa-arvolain uudistus, 2005
- Uusi vuosilomalaki, 2005
- Uusi yhteistoimintalaki, 2007
- Kuntien yhteistoimintalaki, 2007
Lisätietoa järjestäytymisestä Suomessa, työ- ja elinkeinomisteriön selvitys
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164841
