Työsuhde

Tällä sivulla kerrotaan tietoa työsuhteista, virkasuhteista sekä vuokratyösuhteista ja niiden eroista.

13.9.2024

Työ-, virka- ja vuokratyösuhde

Työsuhde syntyy, kun työntekijä on tehnyt työsopimuksen ja ryhtyy tekemään työnantajalle työtä tämän johdon ja valvonnan alaisena. Työsuhde voi syntyä, vaikka työtä tekee esimerkiksi kotona omalla tietokoneella. Työsuhteeseen kuuluu, että työnantaja maksaa palkasta työeläkemaksun ja muut sosiaaliturvamaksut.

Työsuhteen perustunnusmerkit

  • työn tekeminen työnantajan lukuun
  • palkkaa tai vastiketta vastaan
  • työnantajan johdon ja valvonnan alaisena
  • työsopimuksen perusteella

Työsuhteessa työ tehdään yleensä työnantajan tiloissa. Työnantaja hankkii työvälineet ja materiaalit. Työnanataja huolehtii työntekijän sosiaaliturvasta sekä maksaa palkkaa loman tai sairauden ajalta.

Virkasuhde

Valtiolla ja seurakunnissa yleisin palvelussuhde on virkasuhde ja kolmannes kunta-alan henkilöstöstä on virkasuhteisia. Julkisella sektorilla solmitaan myös työsuhteita. Työ- ja virkasuhteen välinen ero on viime vuosina kaventunut.

Virkasuhteisia työntekijöitä ovat valtiolla virkamiehet ja kunnissa viranhaltijat. Heidän palvelussuhteidensa ehdoista sovitaan virkaehtosopimuksin. Virkaehtosopimuksissa ei voida kuitenkaan sopia kaikista niistä asioista, joista työehtosopimuksissa sovitaan. Virkaehtosopimuksella ei saa sopia muun muassa virkaan vaadittavista kelpoisuusehdoista tai viranhaltijan velvollisuuksista, joista on säädetty erikseen. Virkamiestä ja viranhaltijaa sitoo virkavastuu.

Yleinen kelpoisuusikä virkaan on 18 vuotta. Virat on julistettava haettavaksi, mutta tietyin edellytyksin ne voidaan täyttää muutoinkin. Virkaan nimittäminen on hallintotoimi, joka edellyttää suostumusta. Sen sijaan työsopimus perustuu tasavertaiseen sopimiseen työntekijän ja työnantajan välillä. Virkamies voidaan tietyin edellytyksin siirtää toiseen virkaan tai lomauttaa. Virkasuhde voidaan myös päättää irtisanomalla tai purkamalla esimerkiksi, jos virasto tai yksikkö lakkautetaan tai tehtävät ovat pysyvästi ja olennaisesti vähentyneet. Virkasuhde voidaan purkaa heti, jos virkamies törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan.

Vuokratyösuhde

Työvoiman vuokraus on työsuhde, jossa työnantaja asettaa työntekijöitään ulkopuolisen tahon eli käyttäjäyrityksen käyttöön vastiketta vastaan. Vuokratyöntekijä tekee työsopimuksen työvoiman vuokrausyrityksen kanssa, joka on siten työntekijän työnantaja. Vuokrausyritys maksaa työntekijän palkan, ylityökorvaukset, lomakorvaukset ja muut työsuhteeseen kuuluvat edut sekä eläkemaksun. Vuokratyöntekijä on velvollinen toimimaan käyttäjäyrityksen johdon ja valvonnan alaisena.

Vuokratyön työsuhteen ehdot määräytyvät lähtökohtaisesti vuokrayritystä sitovan työehtosopimuksen mukaan. Jos tällaista ei ole, noudatetaan käyttäjäyrityksen työehtosopimusta.

Jos vuokratyöntekijän työsuhteessa ei tule sovellettavaksi mikään työehtosopimus, vuokratyöntekijöiden palkkaa, työaikaa ja vuosilomia koskevien ehtojen on oltava vähintään käyttäjäyritystä sitovien ja siellä yleisesti sovellettavien sopimusten ja käytäntöjen mukaiset.

Työtodistus

Työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada työnantajalta kirjallinen todistus työsuhteen kestosta ja työtehtävien laadusta. Jos työntekijä pyytää, työtodistuksessa on mainittava työsuhteen päättymisen syy sekä arvio työntekijän työtaidoista ja käytöksestä.

Työnantajalla on velvollisuus antaa työtodistus, jos sitä pyydetään kymmenen vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Todistusta työntekijän työtaidoista ja käytöksestä on kuitenkin pyydettävä viiden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.