Naisten ja miesten epätasa-arvo työelämässä näkyy monin tavoin. Suurimmat epäkohdat ovat palkkaerot ja työelämään sijoittuminen. Korkeakoulutettujen naisten keskiansiot ovat vain noin 80 prosenttia miesten keskiansioista. Johtotehtävissä ja ylimpinä virkamiehinä on vähemmän naisia kuin miehiä, vaikka enemmistö korkeakoulutetuista palkansaajista on naisia.
Epätasa-arvoon on monia syitä, samoin keinoja sen poistamiseksi. Keskeinen vaikuttava tekijä on, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja naiset ottavat päävastuun kodin ja lasten hoitamisesta. Selittämättömien palkkaerojen osuus on kuitenkin joillakin akavalaisilla aloilla jopa kymmenisen prosenttia, ja peruste palkkaerolle näyttää valitettavan usein liittyvän sukupuoleen. On myös tärkeää muistaa, ettei sijoittuminen sektoreittain, ammateittain tai toimiasemittain edellytä tiettyä sukupuolta. Sen vuoksi siihenkään perustuvaa palkkaeroa ei pidä hyssytellä.
Alakohtainen segregaatio ei myöskään selitä kaikkea työelämän epätasa-arvoa. Naisten urakehitys on edelleen heikompaa kuin miehillä. Naisten määrä korkeakouluissa kasvaa jatkuvasti ja enemmistö korkeakoulututkinnon suorittaneista on naisia. Silti vaativiin tehtäviin eteneminen on uran kaikissa vaiheissa hitaampaa kuin miehillä. Naisten osuus yritysten ylimmässä johdossa on noussut selvästi kymmenessä vuodessa, mutta viime vuosina kehitys on ollut jokseenkin hidasta tai olematonta. Lisäksi osa-aikatyö on naisilla kaikissa ikäryhmissä yleisempää kuin miehillä. Vastentahtoinen osa-aikatyö on lisääntynyt selkeästi.
Työn ja työelämän muutoksen vaikutukset tasa-arvoon ovat hankalasti ennustettavissa. Vaarana on, että tasa-arvo heikkenee, ellemme huomioi muutoksen tasa-arvovaikutuksia kattavasti.
Tasa-arvoinen työelämä on yksi Akavan tärkeimmistä tavoitteista. Tarvitsemme määrätietoista ja pitkäjänteistä yhteistyötä monilla tasoilla tasa-arvon edistämiseksi.
Perhevapaajärjestelmän uudistaminen ja jaettu perhevastuu ovat 2020-luvun Suomessa yksi tehokkaimmista keinoista parantaa työelämän tasa-arvoa ja jakaa vanhemmuutta sekä erityisesti vanhemmuudesta aiheutuvia epäsuoria kustannuksia työnantajien kesken. Työelämän pitää mahdollistaa ns. positiivinen osa-aikatyö kummallekin vanhemmalle, jotta esimerkiksi osittainen hoitovapaa jakaantuisi huomattavasti tasaisemmin naisten ja miesten kesken kuin nykyisin. Tämä tukisi myös maahanmuuttajataustaisten äitien töihin pääsyä.
”Kun naiset ovat suljetut riveistä pois, on silloin toinen puoli ihmiskuntaa lamassa, ja luonnollisesti toinenkin puoli semmoisesta epäsuhtaisesta tilasta kärsii.”
Minna Canthin opetusten mukaisesti on tärkeää huomata, ettei ”naiskysymystä” pidä typistää pelkäksi perhevapaakysymykseksi, vaan sukupuolen ja perhetilanteen vaikutusta urakehitykseen pitää seurata järjestelmällisesti koko työuran ajan. Minnan innoittamana huomio on kiinnitettävä kaikkiin heihin, jotka ovat heikoimmassa asemassa yhteiskunnassa.
Lisätietoja:
